Suuri maakivi, johon on kaiverrettu vuosilukuja, on erämaa-alueella Juuan kunnan eteläosassa. Lähimmät kylät ovat Timovaara reilun kymmenen kilometrin päässä koilliseen, Otravaara alun toistakymmentä kilometriä luoteeseen ja Lipasvaara vajaat kymmenen kaakkoon. Alueella on laaja valtion omistuksessa oleva palsta, jossa risteilee metsäautoteitä. Maakivelle tulee yhden tien päästä vanha tien pohja. Maakivi on noin 6 x 5 metrin suuruinen ja pari metrinen korkeimmillaan. Se lienee pääosin graniitta, mutta sen pinnalta on rapautunut pois pehmeämpää kivilajia. Maasto on kuivahkoa kangasta, jolla kasvaa nuorta havumetsää. Seassa on jonkin verran pieniä lehtipuita. Sammalpeitteen lisäksi kiven ympärillä kasvaa heinää ja katajia.
Maakiven päälle, kaltevalle ja suhteellisen sileälle pinnalle, on tehty ainakin neljä erillistä kaiverrusta. Kaiverrukset ovat: A 1834, 1838, 1838 ja W X (tunnistamaton merkki) 1855 MSIT. Kaiverruksista on erillisiä piirroksia. Lisää kaiverruksia voi olla sammalen peitossa.
Kaikissa kaiverruksissa ei ilmeisesti ole käytetty samaa työkalua, sillä vanhin ja toinen 1838 kaiverrus ovat kömpelömpiä ja linjat leveämpiä, syvempiä ja epäsäännöllisempiä kuin kahdessa muussa. Erityisesti nuorin kaiverrus on elegantti ja kaunislinjainen. Se näyttää lähes puukonterällä tehdyltä.
Luonti: 11.3.2015 Viimeisin muutos: 11.3.2015
Tutkimukset
Oili Räihälä inventointi 2013
Luonti: 11.3.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.