Kohde sijaitsee Seipäjärventien koillispuolella olevan pienen Sokerilammen itäpuolella olevalla harjanteella. Paikalle tulee metsätie lammen eteläpuolelta Seipäjärventieltä. Kasvillisuus on mäntyvaltaista kuivahkoa kangasta, jossa kasvaa uudistuskypsää metsää.
Kohteessa on mahdollisen jatkosodanaikaisen neuvostosotavankileirin jäännös. Westerlundin (2008) mukaan Seipäjärventien varressa on ollut 9 km kohdalla saksalaisten sotavankileiri, jota paikalliset eivät kuitenkaan enää tunteneet. Tämä tieto vastaisi Sokerilammen sijaintia, joka on n. 9,5 km kohdalla. Ilpo Alanivan mukaan paikalta on joitakin vuosia sitten kaivettu kaivurilla pois 2 m paksuudelta säilyketölkkejä (kuoppa 1), mikä voisi viitata Sokerilammella olleen jonkinlainen vankileiri. Alueen sotavankeja on pidetty metsätöissä. Paikallisten ukaan saksalaiset ovat upottaneet Sokerilampeen tavaraa jatkosodan päätyttyä.
Alueelta paikannettiin Ilpo Alanivan mainitsema kuoppa 1, joka sijoittuu kohteen pohjoisosaan. Tämän lisäksi paikalta löytyi kolme muuta kuoppaa (2-4), joiden tulkittiin liittyvän vankileiriin. Kuoppa 1 sijoittuu harjanteen päälle, kuopat 2-4 sen itäreunalle. Sokerilammen itäpuolella on ollut lisäksi 50-60- luvulla kämppä (Sokerilampi 2, Reiska-nro: 163110), joka on mahdollisesti sijoittunut osittain vankileirin paikalle. Kuopat 2-4 voivat myös liittyä kämppään, mutta ne vaikuttavat tätä vanhemmilta puuston perusteella.
Luonti: 2.4.2015
Tutkimukset
Siiri Tolonen inventointi 2013
Luonti: 2.4.2015
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.