Asuinpaikka sijaitsee Lahdenvaaransuohon etelästä pistävän niemimäisen moreeni-muodostuman pohjoiskärjen itäosassa. Paikalla havaittiin kolme painannetta. Luoteisimpaan painanteeseen tehdystä koekuopasta löytyi kvartsi-iskoksia. Maa oli hiekkaa, selvää kulttuurikerrosta ei ollut. painanteista keskimmäisin erottuu selvimmin. Se on halkaisijaltaan noin 4 m, syvyydeltään puolisen metriä ja sillä on selvät reunavallit varsinkin alarinteen puolella. Koekuopassa todettiin pinnassa podsolimaannos ja sen alla noin 30 cm syvyyteen kivikautisen asuinpaikan kulttuurikerrosta. Koekuopasta löytyi useita kvartsi-iskoksia. Kaakkoisin painanne on pyöreähkö, halkaisijaltaan noin 3 m ja syvyydeltään parikymmentä senttiä. Tähän tehdystä koekuopasta ei tullut löytöjä tai selvää kulttuurikerrosta, mutta noin 3 m painanteesta pohjoiseen tehdystä koekuopasta löytyi kvartsi-iskoksia. Edellä mainitut painanteet lienevät asuinpaikkaan liittyviä rakenteita, mutta asumuspainanteiksi ne ovat pienehköjä.
Asuinpaikka näyttää alaosaltaan rajautuvan noin 88 m:n korkeustasolle. Tämän tason ja kolmisen metriä alempana olevan suon reunan välistä aluetta koekuopitettiin myös runsaasti, mutta alemmilla korkeustasoilla ei asuinpaikkaa näytä olevan.
Luonti: 12.6.2015
Alakohteet
Painanne (3)
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6904825 I: 675032
Kuvaus: Kaakkoisin painanne (3) on pyöreähkö, halkaisijaltaan noin 3 m ja syvyydeltään parikymmentä senttiä. Tähän tehdystä koekuopasta ei tullut löytöjä tai selvää kulttuurikerrosta, mutta noin 3 m painanteesta pohjoiseen tehdystä koekuopasta löytyi kvartsi-iskoksia.
Luonti: 12.6.2015
Painanne 1
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6904858 I: 675014
Kuvaus: Luoteisin painanne (1) on matala (alle 20 cm) ja halkaisijaltaan noin 3 m. Tähän tehdystä koekuopasta löytyi kvartsi-iskoksia. Maa oli hiekkaa, selvää kulttuurikerrosta ei ollut.
Luonti: 12.6.2015
Painanne 2
Tyyppi: asuinpaikat, asumuspainanteet
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6904849 I: 675019
Kuvaus: Keskimmäinen painanne (2) on selvin. Se on halkaisijaltaan noin 4 m, syvyydeltään puolisen metriä ja sillä on selvät reunavallit varsinkin alarinteen puolella. Ulkoisesti se muistuttaa hiilihautaa, mutta painanteen pohjalle tehdyn koekuopan perusteella kysymys ei ole hiilihau-dasta. Koekuopassa todettiin pinnassa podsolimaannos ja tämän alapuolella noin 30 cm syvyyteen asti noensekaisen maan kerroksia, jotka muistuttivat kivikautisen asuinpaikan kulttuurikerrosta. Koekuopasta löytyi useita kvartsi-iskoksia
Luonti: 12.6.2015
Tutkimukset
Timo Sepänmaa/Mikroliitti Oy inventointi 2015
Huomautuksia: TOHMAJÄRVI Onkamo–Niirala tien uusien linjausvaihtoehtojen muinaisjäännösinventointi 2015
Luonti: 12.6.2015 Viimeisin muutos: 8.4.2020
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.