Hollanti sijaitsee Kannuksen keskustasta noin kuusi kilometriä luoteeseen Lestijoen ja Kannuksen keskustasta Himangalle kulkevan maantien eteläpuolella. Mäellä kasvaa hyvin tiheää ja rehevää sekametsää. Tien pohjoispuolella on muinaisjäännösrekisterin kohde Hollanti 2, jossa on rinteeseen kaivetun maakellarin jäännökset ja jäänteitä vanhasta talonpaikasta. Seuraavat kohteet sijaitsevat siis tien eteläpuolella. Jouko Mäki-Petäjän mukaan Hollanti oli yhtäjaksoisesti asutettu 1500-luvulta aina 1960-luvulle saakka, joten kyseessä on varsin vanha asuinpaikka. Mäellä on runsaasti jälkiä ihmisen toiminnasta, mm. jäänteitä rakennusten perustuksista sekä tervahautoja.
Kummatkin tervahaudat ovat suhteellisen hyvin säilyneitä ja halssi erottuu niissä hyvin. Pohjoisemman tervahaudan läpimitta on noin 8x8m ja eteläisemmän noin 10x10m. Eteläisemmän tervahaudan vieressä on myös jäänteitä pienestä rakennuksesta.
Luonti: 18.7.2016 Viimeisin muutos: 18.7.2016
Alakohteet
tervahauta
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7094727 I: 345266
Kuvaus: eteläisempi tervahauta
Luonti: 18.7.2016
Tutkimukset
Lauri Skantsi/Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo tarkastus 2016
Huomautuksia: 14.6.2016 kävimme tarkastamassa kannuslaisen arkeologian harrastaja ja kotiseutuaktiivi Jouko Mäki-Petäjän löytämiä kohteita. Mukana olivat Joukon ja allekirjoittaneen lisäksi Merja Passoja, Kaisa Mäki-Petäjä ja Irmeli Annanolli. Seuraavassa raportit tarkastuksista.
Luonti: 18.7.2016
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.