Lahti | |
kiinteä muinaisjäännös | |
Radiomäki |
1000028801 |
Tyyppi: | puolustusvarustukset taistelukaivannot |
Ajoitus: | historiallinen, 1900-luku |
Paikkatieto- selite: |
Poteron 223 koordinaatti |
takaisin |
Koordinaatit |
ETRS-TM35FIN P: 6761310 I: 426697 YKJ P: 6764148 I: 3426838 ETRS89/WGS84 Lat: 60.97993279° Lon: 25.64547895° ETRS89/WGS84 Lat: 60° 58.7960' Lon: 25° 38.7287' ETRS89/WGS84 Lat: 60° 58' 47.7580" Lon: 25° 38' 43.7242" |
Kuvaus |
Radiomäki sijaitsee aivan Lahden keskusta-alueen lounaisosassa. Sen itälaidassa on Lahden vanhin hautausmaa, urheilukenttä sekä nykyinen Radio- ja TV-museo. Radiomastot on rakennettu mäelle vuonna 1927. Radiomäki on osa Salpausselän reunamuodostumaa ja nykyisin se on merkitty kaavaan lähivirkistysalueeksi. Alueella risteilee kuntoilureittejä ja polkuja. Puustoltaan Radiomäki on mäntyvaltaista sekametsää, jossa aluskasvillisuus on paikoin hyvinkin runsasta. Sekä aluskasvillisuus että etenkin Radiomäen pohjoisrinteen vahva vesakko vaikeuttivat maastossa tehtäviä havaintoja.
Vuonna 1996 tehdyssä inventoinnissa alueelta havaittiin kaikkiaan 19 sisällissodan aikaista taistelukaivantoa, joista yksi on taisteluhauta muiden ollessa poteroita. Vuoden 2016 kartoituksessa alueelta havaittiin 17 poteroa ja yksi taistelukaivanto. Poteroista kaksi on uusia. Kartoituksessa ei havaittu kolmea vuonna 1996 havaittua poteroa (poterot 22, 23 ja 25). Radiomäen eteläreuna rajautuu valtatie 12:teen ja sen rakentamisen yhteydessä harjun eteläistä reunaa on leikattu voimakkaasti. Eniten mäkeä on muokattu sen lounaisreunasta, nykyisen Mannerheiminkadun ja Hollonkadun risteyksen alueelta. Mäen eteläreunassa oleva iso hiekkakuoppa puolestaan näkyy jo vuoden 1946 ilmakuvassa. Valtatie 12 rakentaminen on tuhonnut sisällissodan aikaisia poteroita ja taistelumaastoa. Hiekkakuopan itäpuolella, alueella joka pohjoisessa rajautuu museoalueeseen ja idässä paikoitusalueeseen, ei havaittu selkeitä poteroita tai muita kaivantoja. Alueelta havaittiin kuitenkin erilaisia matalia painanteita, joten alue on syytä tarkastaa myöhemmin uudestaan esim. metallinilmaisimen avulla. Punaiset eivät nimittäin juurikaan kaivaneet poteroita tms. vaan käyttivät maaston muotoja ja suuria kiviä suojina ja ampuma-asemina. Radiomäki oli punaisten hallussa ennen saksalaisten Lahden valtausta. Aluerajauksen laajuus perustuu maastossa havaittuihin poteroihin sekä tietoon siitä, että mäki on ollut punaisten hallussa saksalaisten Lahden valtauksen aikana. ja siten on ollut kokonaisuudessaan taistelumaastoa. Radiomäen itäreunalla on sijainnut mm. punaisten tykistöä. Tämä alue on kuitenkin jäänyt myöhemmän rakentamisen alle. Alueella on kuitenkin syytä tehdä tarkempi selvitys taistelumaaston säilyneisyydestä. Radiomäen länsipuolella on Mytäjäistenharju, jossa on myös sisällissodan aikaisia puolustusvarustuksia. |
Luonti: 22.9.2016 Viimeisin muutos: 4.10.2016 |
Alakohteet |
Potero 16 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761302 I: 426861 |
Kuvaus: Takala 1996: Lapiolla kaivettu, pyöreä potero. Kaivettu maa on kasattu valliksi reunoille. Halkaisija 220 cm, syvyys 80 cm. Havainnot 2016: Potero on suorakaiteenmuotoinen ja itä–länsi-suuntainen, kooltaan noin 1 x 2 metriä. Syvyys vastaa vuoden 1996 havaintoja. Poteron pohjoisreunalla on valli. Potero on hyvin suoraseinäinen, joten on mahdollista, että kuoppa ei liity vuoden 1918 tapahtumiin. Poteron pohjoisreunalla on opaskyltti vallin päällä. Ympäristö on kuitenkin pahasti vesakoitunut ja kasvaa tiheästi nuorta pihlajaa ja vaahteraa, joten kyltti ja potero eivät näy läheisille kulkuväylille. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 17 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761238 I: 426572 |
Kuvaus: Takala 1996: Lapiolla kaivettu selvärajainen potero. Yksi reuna on muita matalampi. Halkaisija 2,5 m, syvyys 90 cm. Havainnot 2016: Poteron reunat ovat sortuneet ja polkujen kuluttamat, etenkin koillisreuna on mataloitunut. Poteron luoteispuolella on vuoden 1918 tapahtumista kertova opastaulu. Kartoituksen yhteydessä poteron kaakkoispuolelta havaittiin uusi potero (ks. potero 222). |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 18 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761243 I: 426563 |
Kuvaus: Takala 1996: Lapiolla kaivettu potero. Kaivettu maa on kasattu pieneksi valliksi mäenreunan puolelle. Havainnot 2016: Potero on pohjois–etelä-suuntainen ja sen länsi- ja lounaisreunoilla on matala valli. Potero on muodoltaan suorakaide, mutta sen länsireunassa on kolmiomainen uloke. Uloke on voitu tehdä poteroon jo alun perin tai se on voinut syntyä reunojen sortuessa. Potero on kooltaan 2 x 1 metriä ja 50 cm syvä ja sen pohjalle on sortunut kiviä. Poteron itäpuolella on vuoden 1918 tapahtumista kertova opastaulu ja eteläpuolella on penkki ulkoilureitin varressa. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 19:1 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761342 I: 426758 |
Kuvaus: Takala 1996: Koko 200 x 190 cm, syvyys 60 cm. Havainnot 2016: Itä–länsi-suuntainen hyllymäinen tasanne, jonka eteläreuna erottuu selkeämmin. Pohjoisreunalla on havaittavissa vain pieni reuna. Tasanteen koko 2,7 x 1,2 m ja maksimi syvyys eteläreunalla noin 40 cm. Eteläreunan leikkauksen päällä kasvaa kookas mänty. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 19:2 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761356 I: 426725 |
Kuvaus: Takala 1996: Koko 150 x 170 cm, syvyys 45 cm. Havainnot 2016: Hyllymäisen tasanteen eteläreunan leikkaus on ainoa maastossa erottuva piirre. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 19:3 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761360 I: 426717 |
Kuvaus: Takala 1996: Koko 220 x 210 cm, syvyys 70 cm. Havainnot 2016: Hyllymäinen tasanne, jonka mitat ovat mahdollisesti vuonna 1996 havaittuja pienemmät. Tasanteen rajat ovat kuitenkin hyvin epäselvät ja lähinnä vain eteläreuna erottuu jyrkkänä. Pohjoisreuna on havaittavissa hyvin heikosti. Potero on hyvin matala, vain noin 20 cm syvä. Mahdollisesti vuonna 1996 havaittu syvyys on eteläreunan maksimi syvyys. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 19:4 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761368 I: 426704 |
Kuvaus: Takala 1996: Koko 160 x 180 cm, syvyys 65 cm. Havainnto 2016: Hyllymäinen tasanne on mitoiltaan hieman vuonna 1996 havaittua pienempi ja matalampi. Syvyys on maksimissaan noin 40 cm. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 19:5 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761374 I: 426702 |
Kuvaus: Takala 1996: Koko 290 x 160 cm, syvyys 45 cm. Havainnot 2016: Hyllymäinen tasanne sijaitsee muita alempana rinteessä. Tasanteesta erottuu vain eteläreuna syvempänä, pohjoisreuna on tasainen. Samalla korkeudella on tasanne myös 19:3 ja 19:4 välisellä alueella. Nämä pohjoisreunattomat tasanteet voivat liittyä hiekanottoon, sillä näkyvyys näistä on heikompi. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 19:6 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761380 I: 426686 |
Kuvaus: Takala 1996: Koko 210 x 150 cm, syvyys 80 cm. Havainnot 2016: Tasanteen pohjoisreunalla on matala valli ja etelä reunalla kasvaa kookas mänty. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 19:7 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761387 I: 426678 |
Kuvaus: Takala 1996: Koko 200 x 150 cm, syvyys 60 cm. Havainnot 2016: Hyllymäinen tasanne, jossa ei ole havaittavissa pohjoisreunaa. Tasanteen keskellä kasvaa lehtipuu. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 19:8 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761398 I: 426648 |
Kuvaus: Takala 1996: Koko 400 x 150 cm, syvyys 90 cm. Havainnot 2016: Hyvin epämääräinen tasanne, jonka pohjoisreunassa on mahdollinen pieni valli. Tasanteen laaja koko tai koko tasanne voi olla paikalla olevan juuriston rinteeseen aiheuttaman eroosion synnyttämä. Vuonna 1996 havaittu syvyys 90 cm on aivan eteläreunan maksimisyvyys. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 19:9 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761403 I: 426636 |
Kuvaus: Takala 1996: Koko 170 x 150 cm, syvyys 100 cm. Havainnot 2016: Hyllymäinen tasanne, jonka eteläreunan syvyys maksimissaan on 100 cm ja matalamman pohjoisreunan 30 cm. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 21 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761289 I: 426530 |
Kuvaus: Takala 1996: Mäen rinteeseen lapiolla kaivettu potero. Halkaisija 150 cm, syvyys 65 cm. Havainnot 2016: Potero on jyrkässä länsilounaaseen viettävässä rinteessä. Poteron kaakkoispuolella on iso maakivi, ja potero on kiinni kiven kyljessä. Samalla korkeudella rinteessä on kaksi epämääräistä kuoppaa tai painaumaa poteron luoteis- ja pohjoispuolella. Nämä voivat olla mahdollisia poteroita, mutta niiden epämääräisen luonteen vuoksi kohteille ei mitattu tarkkaa sijaintia. Poteron ympäristöä tulisi tutkia esim. metallinilmaisimen avulla mahdollisten poteroiden luonteen selvittämiseksi. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 222 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761236 I: 426583 |
Kuvaus: Potero sijaitsee Radiomäen lounaisosassa, mäen reunaa kiertävän ulkoilureitin pohjoispuolella. Poteron luoteispuolella kulkee polku ja sen länsipuolella ovat poterot 17 ja 18 sekä vuoden 1918 tapahtumista kertova opastaulu. Potero on muodoltaan pyöreähkö ja sen reunat ovat matalat ja loivat, eteläreunalla on mahdollisesti vähän vallia. Poteron halkaisija on noin 1,5 metriä ja syvyys 40 cm. Potero on luonteeltaan hieman epävarma, sillä sen pohjalla on kiviä sekä pystyssä varsin tuore puupaalu. Poteron alueella kasvaa mäntyjä ja matalaa varvikkoa. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 223 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761310 I: 426697 |
Kuvaus: Suorakaiteenmuotoinen potero sijaitsee Radiomäen keskiosassa, läntisemmälle radiomastolle johtavan hiekkatien pohjoispuolella. Potero on itä–länsi-suuntainen ja sen eteläreuna sekä päädyt erottuvat jyrkempinä. Pohjoisreunalla on havaittavissa hyvin matala valli. Potero on kooltaan 2 x 3 metriä ja 50 cm syvä. Poteron pohjoispuolella on vuonna 1911 palaneen työväentalon oletettu paikka ja tästä kertova muistopaasi. On mahdollista, että nyt havaittu potero liittyy paikalla olleeseen työväentaloon ja on mahdollisesti kellarin tms. jäännös. Nopean tarkastuksen yhteydessä maastossa ei havaittu rakennukseen liittyviä maanpäällisiä rakenteita. Mahdollisen poteron luonne tulisi tarkentaa esim. metallinilmaisimen avulla. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 24 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761334 I: 426575 |
Kuvaus: Takala 1996: Mäen laelle, radiomaston lähelle kaivettu potero. Kaivettua maata on kasattu mäen alarinteen puolelle poteroa. Halkaisija 220 cm, syvyys 70 cm. Havainnot 2016: Potero sijaitsee läntisen radiomaston luoteispuolella pahasti vesakoituneessa nuorta pihlajaa ja vaahteraa kasvavassa ympäristössä. Potero on muodoltaan neliskanttinen, 2,2 x 2,2 metriä kooltaan, ja sitä ympäröi pyöreä iso ja noin metrin leveä valli kaikilla reunoilla eteläreunaa lukuun ottamatta. Poteron länsipuolen valli on korkeampi ja siihen kuuluu kiviä. Vallit vaikuttavat isoilta suhteessa kuoppaan, joten valleihin on todennäköisesti käytetty myös muuta kuin kuopasta kaivettua maata. Rakenteensa ja sijaintinsa vuoksi kohteen luonne olisi syytä selvittää tarkemmin esim. metallinilmaisimen avulla. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Potero 26 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761354 I: 426603 |
Kuvaus: Takala 1996: Lapiolla neliönmuotoiseksi ja tasapohjaiseksi kaivettu potero. 160 x 140 cm, syvyys 40 cm. Havainnot 2016: Potero sijaitsee läntisen radiomaston pohjoispuolella. Poteron pohjalla on kiviä ja sen ympäristö on nuorta pihlajaa ja vaahteraa kasvavaa vesakkoa. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Taisteluhauta 20 |
Tyyppi: puolustusvarustukset, taistelukaivannot |
Ajoitus: historiallinen, 1900-luku |
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6761288 I: 426807 |
Kuvaus: Takala 1996: Lapiolla kaivettu polveileva juoksuhaudan etuvarustus. Varsinainen syvä hautaosuus on tuhoutunut/täyttynyt tai sellaista ei ole alun perin kaivettukaan. Pituus 16 m, varustuksen korkeus 55 cm. Havainnot 2016: Mahdollisen taisteluhaudan valli sijaitsee Radio- ja tv-museon Mastolan piha-alueella. Maastossa on havaittavissa matala pääsääntöisesti itä–länsi-suuntainen valli ja tämän eteläpuolella tasaisempi ja matalampi alue, jonka leveys vaihtelee 0,5 – 1,5 metrin välillä. Selkeää eteläreunaa mahdolliselle taistelukaivannolle on mahdotonta erottaa. Maata on saatettu vallin eteläpuolella muokata laajemminkin, sillä maastossa erottui useita tasaisempia ja matalampia alueita. Mahdollisesti paikalla on voinut olla tykkiasema. Vallin itäpäässä on opaskyltti ja länsipään ylitse kulkee verkkoaita. Valli tai matala kaivanto jatkuu myös aidan länsipuolella päättyen hiekkatiehen, joka on mahdollisesti tuhonnut osan vallia. Vallia tai kaivantoa ei havaittu hiekkatien länsipuolella. Kohteen ympäristö on pahasti vesakoitunut ja sen hahmottaminen maastossa on (yleisölle) hankalaa. |
Luonti: 31.10.2016 Viimeisin muutos: 31.10.2016 |
Tutkimukset |
Hannu Takala inventointi 1996 |
Huomautuksia: Kohdelomakkeita ja -karttoja säilytetään Lahden kaupunginmuseossa. |
Luonti: 22.9.2016 |
Piritta Häkälä ja Anna-Riikka Vadén inventointi 2016 |
Luonti: 28.11.2024 |
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta. | |
Linkit Museoviraston muihin aineistoihin |
|
× | ||
< | > | |