Kohde sijaitsee Vaalan luoteisnurkassa, Sarvisuon soidensuojelualueen pohjoispuolella, Yli-
Utoksentien varrella, Sarvikankaalla. Kohde on välittömästi metsäautotien lounaispuolella, loivassa mäessä, suon reunassa. Maaperä on hiekkaista. Kohteen ympärillä kasvaa mäntypuustoa. Pohjakasvillisuus on pääosin puolukkaa ja suopursua. Kohteen halkaisija on 15 metriä ja syvyys yhden metrin. Hautakuoppa laskee ensin loivasti, keskelle muodostuu jyrkkäseinäinen pienempi kuoppa. Halssi laskee lounaaseen. Haudan päällä kasvaa pari
kookkaampaa mäntyä ja nuorta puustoa. Haudan ulkovallissa on kuoppa, josta näkyy hiiltä.
Tervahaudan eteläpuolella on pieni hiekkaharju, jonka kuopista on todennäköisesti haettu maata tervahautaa varten.
Luonti: 30.12.2016
Tutkimukset
Riikka Mustonen inventointi 2015
Huomautuksia: Paltamo, Vaala ja Sotkamon koillisosa. Valtion metsätalousalueiden kulttuuriperintöinventointi 2015, MH-tunnus 182295.
Luonti: 30.12.2016
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.