Kohde sijaitsee Sotkamon koillisosassa, Hautalan talosta ja Pienestä Heinälammesta noin 500 metriä pohjoiseen. Kohteen pohjoispuolella on metsäautotien pisto. Kohde on rinteessä, jonka eteläpuolella on suota. Puusto on varttunutta kasvatusmetsikköä.
Tervahauta 1: Haudan halkaisija on 7 metriä ja sen syvyys on suurimmillaan yhden metrin. Haudan pohja on muodoltaan suppilomainen. Sen keskellä on pieni alue vielä syvemmällä, josta lähtee vallin poikki kulkeva ura halssille. Halssi laskee kaakkoon. Haudan päältä on kaadettu mäntyjä, mutta muutamia mäntyjä kasvaa vallin päällä kuusentaimien lisäksi. Haudan päällä on tuulen kaatama mänty ja vallin päältä on ajettu metsäkoneella.
Tervahauta 2, katso alakohde.
Luonti: 2.1.2017 Viimeisin muutos: 19.1.2018
Alakohteet
Teerisuo 2
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat, tervahaudat
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7127337 I: 575149
Kuvaus: Kohteen halkaisija on 10 metriä ja syvyys noin yhden metrin. Pohja on laakea ja loiva. Haudan päältä on kaadettu puita pitkään kantoon. Päällä kasvaa edelleen katajaa ja kuusentaimia. Halssi laskee kaakkoon ja sen on kapea. Haudan ympärillä on selkeät tuuletusputkien kuopat. Vallin päällä on hieman hakkuujätettä.
Luonti: 2.1.2017
Tutkimukset
Riikka Mustonen inventointi 2015
Huomautuksia: Paltamo, Vaala ja Sotkamon koillisosa. Valtion metsätalousalueiden kulttuuriperintöinventointi 2015, MH-tunnus 179240, 179241.
Luonti: 2.1.2017
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.