Kohde kuuluu Neuvostoliiton Hankoniemelle vuosina 1940–41 rakentamaan tukikohtaan. Se si-jaitsee noin 3 kilometriä Hangon keskustasta itään, Täktomintien eteläpuolella olevalla hiekka-kankaalla. Asemakaavoitukseen liittyen alueella tehtiin toisen maailmansodan aikaisten puolustusvarustusten kartoitus vuonna 2017 sekä rakenteiden dokumentointia vuonna 2018.
Alueella on paljon maahan kaivettuja linnoitteita, jotka on kartoitettu asemakaava-alueen osalta. Asemakaava‐alueella on neljä keskeneräistä parakin pohjakaivantoa, neljä korsua ja neljä ajoneuvosuojaa sekä juoksu‐ eli taisteluhautoja. Inventoinnissa hahmotettiin kaksi kokonaisuutta, eli yllä mainitut parakit sekä korsuista ja ajoneuvosuojista koostuva kokonaisuus. Lisäksi mäntykankaalla on useita kuoppia, jotka voivat olla poteroita tai räjähdyskuoppia.
Parakkien pohjakaivannot ovat 22 metriä pitkiä ja yli 3 metriä syviä. Ympäröivät vallit ja maakasat mukaan lukien rakenteiden koko on noin 33 x 17 metriä, yksi pohjista oli pienempi ja matalampi, sen kaivutyö oli ollut vasta alussa. Korsujen koko vaihtelee 10–25 metrin välillä ympäröivien vallien ulkoreunasta mitattuna. Ajoneuvosuojat ovat toisesta päästä avonaisia kaivantoja, joiden koko on noin 3 x 7 metriä ja syvyys noin metri.
Ilmalaserkeilausaineistossa on nähtävissä, että lähiympäristössä on lukuisia maahan kaivettuja rakenteita, joita ei ole arkeologisesti inventoitu.
Luonti: 11.12.2017 Viimeisin muutos: 15.2.2021
Alakohteet
Ajoneuvosuoja
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639093 I: 277221
Luonti: 28.1.2018
Ajoneuvosuoja
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639080 I: 277209
Luonti: 28.1.2018
Ajoneuvosuoja
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639063 I: 277228
Luonti: 28.1.2018
Ajoneuvosuoja
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639046 I: 277224
Luonti: 28.1.2018
Korsu
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639168 I: 277167
Luonti: 28.1.2018 Viimeisin muutos: 28.1.2018
Korsu
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639159 I: 277204
Luonti: 28.1.2018
Korsu
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639157 I: 277225
Luonti: 28.1.2018
Korsu
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639125 I: 277193
Luonti: 28.1.2018
Parakki
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639330 I: 277403
Luonti: 28.1.2018
Parakki
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639285 I: 277447
Luonti: 28.1.2018
Parakki
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639447 I: 277477
Luonti: 28.1.2018
Parakki
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639336 I: 277418
Luonti: 28.1.2018 Viimeisin muutos: 28.1.2018
Taisteluhauta
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639203 I: 277179
Kuvaus: Koordinaatit keskikohdasta
Luonti: 28.1.2018
Taisteluhauta
Tyyppi: puolustusvarustukset
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6639024 I: 277265
Kuvaus: Koordinaatit keskikohdasta
Luonti: 28.1.2018
Tutkimukset
Vesa Laulumaa inventointi 2017
Huomautuksia: Hanko. Puolustusvarustusten kartoitus Furuvik III asemakaava-alueella.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.