Kempeleessä viereillä olevien kaavoitushankkeiden yhteydessä tehtyjen karttapaikannusten mukaan alueella on sijainnut Junttilan kantatalo viimeistään 1600-luvun puolivälissä. Talo on jaettu kahtia jo 1680-luvulla.
Pihapiirin pohjoiskulmalla on suojeltu tilan päärakennus, jota ympäröivä alue on pääosin pihanurmea. Pihapiirissä on myös uudempi päärakennus sekä useita eri-ikäisiä talousrakennuksia. Kaavoitusta varten vuoden 1707 kartasta tehdyn karttasovitteen perusteella vanhat talonpaikat sijoittuisivat pihapiirin luoteiskulmalle. 2018 tehdyssä selvityksessä ei näistä tavattu merkkejä. Pääosin nurmettunutta pihamaata olevan pihapiirin itäreunalla todettiin joitakin kasvillisuuden peittämiä moderneja rakennejäännöksiä.
Pihan ja sen eteläpuolella olevan Vihiluodontien/koulun pysäköintialueen väli on jokseenkin koskematonta metsikköä. Tällä alueella on kulttuuriperintökohteiksi luokiteltavia historiallisen ajan maaseutuasumiseen liittyviä tarkemmin määrittelemättömiä rakenteita (rakennus?)kumpu ja ainakin yksi kuopanne.
Luonti: 3.9.2018 Viimeisin muutos: 14.1.2019
Alakohteet
kuoppa
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7200256 I: 428177
Luonti: 14.1.2019
Tutkimukset
Mika Sarkkinen ei määritelty 2018
Huomautuksia: Käynti paikalla 30.8.2018.
Luonti: 3.9.2018
Matleena Riutankoski ei määritelty 2018
Huomautuksia: Kempele, Junttilan tilakeskus. Historilllisen ajan arkeolonen selvitys 10-11.10 ja 19.10.2018. Museovirasto, arkeologiset kenttäpalvelut
Luonti: 3.9.2018 Viimeisin muutos: 14.1.2019
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.