Pohjoisessa kapea salmi erottaa Kontin ”saaren” mantereesta. Sen mantereen puolella ollut Rämin talo kuuluu myös Kontin kylään. Rämi oli alunperin yksi Kontinkylän neljästä Kontti -nimisestä talosta, perustajanaan Olav Kontti vuonna 1540. Rämi jakaantui 1600-luvulla Yli- ja Ala-Rämiksi. Yli- ja Ala-Rämin kantatilat, jotka perustettiin vuonna 1784, sijaitsevat nykyisin hieman pohjoisempana vanhasta tontistaan. Isojakokartassa ja 1800-luvun puolivälin pitäjänkartassa ne ovat vielä vanhalla paikallaan (kts. kuva 15). Rämin vanhalla tontilla on talo ja ulkorakennus. Tontti on historiallisen merkittävyytensä vuoksi kulttuuriperintökohde. Alue kuuluu Kontin kulttuurimaisemaan (Satakunnan rakennusperintö 2005).
Kontinkylän Rämi on historiallisen merkittävyytensä vuoksi kulttuuriperintökohde. Alueella on todennäköisesti säilyneenä maanalaisia vanhempia rakenteita. Alueen rajaus on suuntaa antava. Kohde on rajattu kokonaisuudeksi isojakokartassa näkyvän vanhan kylätontin rajaus ja kohteen ympäristö huomioiden. Vallitseva maankäyttö on edelleen sallittua, mutta maankäytön suunnittelussa on huomioitava alueen erityispiirteet
Luonti: 10.10.2018 Viimeisin muutos: 10.10.2018
Tutkimukset
Tiina Vasko/Satakunnan Museo inventointi 2017
Luonti: 10.10.2018
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.