Kohde sijaitsee Sokkalanmäellä noin 350 metriä Vanhan Lappeentien länsipuolella, jonka itäpuolella kulkee Uusi Ristiinantie. Orava on syntynyt Juho Antinpoika Sokkasen, Antti Olavinpoika Pöntisen ja Paavo Laurinpoika Pöntisen vuonna 1561 omistamasta anekista. Viereinen nykyinen Sorvanmäki syntyi isojaon yhteydessä 1820-luvulla. Sokkalanmäellä on luultavasti ollut muitakin taloja historiallisella ajalla. Herajärven rannalla on ilmeisesti myös sijainnut autioitunut talo, jonka paikkaa ei vuoden 2018 inventoinnissa kyetty paikantamaan.
Orava luokiteltiin vuoden 2018 inventoinnissa muuksi kulttuuriperintökohteeksi, koska se on edelleen kokonaan käytössä, mutta säilyttänyt alkuperäisen luonteensa ja maatalousvaltaisen elinkeinonsa.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.