Kiihtelysvaaran kylän läpi kulkee Tohmajärvi–Kiihtelysvaara–Eno-tie, jota voi luonnehtia maakunnalliseksi. Se esiintyy 1700-luvun puolivälin kartassa (esim. Boström 1745–46), mutta voi olla huomattavasti vanhempikin. Historioitsija Jaana Juvonen mainitsee tien ol-leen olemassa ainakin jo 1600-luvun loppupuolella (Juvonen 1990: 371–372).
Inventoinnissa todettiin, että vanhasta tielinjauksesta on säilynyt noin 60 metrin pituinen osuus noin 120 metriä Kiihtelysvaaran kirkon-paikasta kaakkoon. Kohta on jäänyt maantie- ja moottoriajoneuvokäytöstä, mutta toimii nykyisin kevyen liikenteen väylänä. Tie on asfalttipintainen ja 4–5 m leveä.
Väylä on ulkoasultaan hyvin vaatimaton ja esimerkiksi varsin tarkasti samalla korkeustasolla ympäröivän alueen kanssa. Sen voi olettaa olevan varsin hyvin säilyneen ja edustavan 1900-luvun alkupuolta vanhempaa tienrakennusperinnettä.
Luonti: 18.11.2019 Viimeisin muutos: 18.11.2019
Tutkimukset
Ville Laakso/Maanala Oy inventointi 2019
Huomautuksia: Joensuun Kiihtelysvaaran asemakaava-alueen historiallisen ajan kohteiden
arkeologinen inventointi 2019
Luonti: 18.11.2019
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.