Merkitty vuoden 1962 peruskarttaan kämppänä, jossa on yksi asuin- ja yksi varastorakennus.
Kohde sijaitsee Lemirovan eteläosassa, Pittiöjängän reunalla. Kämpän kohdalla on lähde josta virtaa oja Seimenlampeen. Jängän reunassa on tuore kangas jossa kasvaa varsin tiheästi koivuja ja kuusia, ylempänä kuivahkoa kangasta.
Kämpän pohja josta on jäljellä matala maapenkki ja runsaasti lattiarakenteita, alushirsiä ja lattialautoja. Laudat ovat pääosin maatuneet ja katkeilleet, alushirret ovat osin pelkkahirsiä ja osin pyöröhirsiä. Rakennelma on lounas-koillinen suuntainen, koko 16,5 m x 8,5 m. Koillispäässä on liesikiveyksen jäännös jossa on kiviä ja tiilenpaloja. Rakennelman vieressä kantoa vasten on valurautaisen kamiinan osia. Kämpän päällä kasvaa taimia, sammalia ja varpuja.
Kämpän pohjasta itäkaakkoon on toinen rakennuksen pohja, sen koko on noin 9 m x 8 m. Hirret ovat sammalen peittämiä ja rakennuksen päällä kasvaa tiheästi koivuja ja kuusia sekä heinää. Jängän puolella on katon jäänteet, kattohuovalla peitettyä lautaa, kooltaan noin 9 m x 3 m. Sen päällä kasvaa osin sammalia ja kortetta. Katon jäänteet ovat kosteassa paikassa, mahdollisesti osin lähteen päällä. Kyseessä on ilmeisesti talli.
Edellisestä pohjoiseen on pienen lautarakenteen jäännös joka on vielä osin pystyssä. Se on tukevarakenteinen, nurkissa on sahatut tolpat ja myös lattiassa on paksuja sahattuja hirsiä. Seinät ovat kuorimatonta pintalautaa. Jäljellä on myös oven jäänteitä joissa on saranat kiinni. Rakennelman koko on n. 3 m x 2 m.
Luonti: 2.7.2020
Alakohteet
Lautarakenteen jäännös
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7482617 I: 470391
Luonti: 2.7.2020
Talli
Tyyppi: ei määritelty
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7482597 I: 470390
Luonti: 2.7.2020
Tutkimukset
Juha-Pekka Joona inventointi 2013
Luonti: 2.7.2020
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.