Ainakin noin 170 x 170 metrin laajuisella alueella (pois lukien Saarelan tilan ja Teollisuuskadun uudisrakennukset) on useita historiallisen ajan muinaisjäännöksiä: satoja metrejä massiivista kiviaitaa, harmaakiviperustuksia, raivausröykkiöitä ja erilaisia kuoppia. Jäännöksistä enin osa sijaitsee Saarelan pihapiirin ja Korpimaantien välisellä metsäalueella, mutta niitä on myös Korpimaantien ja Teollisuuskadun kaakkoispuolella. Alustavassa inventoinnissa vain osa alueesta tarkastettiin, ja havaituista kohteista vain osasta tehtiin (suppea) perusdokumentointi.
Niemelän rusthålli on ilmeisesti alun perin Jyrängön kartano, joka sijaitsi jossain nykyisen hotelli Kumpelin tienoilla. Kartano lienee peräisin 1500-luvulta, mutta se siirtyi kaupungin tieltä Hevossaareen. Asiakirjalähteiden perusteella arvioituna se on siellä 1700-luvun puolivälin kieppeiltä. Tila on merkitty v. 1842 pitäjänkartalle (3112 08 Heinola). Tila on ollut toiminnassa pitkälle 1900-luvun puolelle, joten alueella on epäilemättä eri ikäisiä rakenteiden ja rakennusten jäännöksiä. Kohde sijaitsee nelisen kilometriä Heinolan kirkosta luoteeseen.
Luonti: 18.10.2021 Viimeisin muutos: 21.12.2021
Alakohteet
Harmaakiviperustus
Tyyppi: kivirakenteet
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6787087 I: 444751
Kuvaus: Alueelta havaittu harmaakiviperustus.
Luonti: 25.10.2021
Kehämäinen kiveys 1
Tyyppi: kivirakenteet
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6787109 I: 444725
Kuvaus: Kohteen pohjoispuolella sijaitsevista kehämäisistä kiveyksistä ensimmäinen.
Luonti: 26.10.2021 Viimeisin muutos: 26.10.2021
Kehämäinen kiveys 2
Tyyppi: kivirakenteet
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6787125 I: 444712
Kuvaus: Kohteen pohjoispuolella olevista kehämäisistä kiveyksistä toinen.
Luonti: 26.10.2021
Kiviaita
Tyyppi: kivirakenteet, kiviaidat
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6787038 I: 444695
Kuvaus: Alueella on satoja metrejä kiviaitaa, josta osa on suppeasti dokumentoitu.
Luonti: 25.10.2021
Kuoppia
Tyyppi: maarakenteet, kuopat
Ajoitus: historiallinen
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 6786980 I: 444636
Kuvaus: Kohteen alueella oleva keskittymä kuoppia.
Luonti: 25.10.2021
Tutkimukset
H. Poutiainen inventointi 2020
Huomautuksia: Maastokäynti tehty 12.6.2020.
Luonti: 18.10.2021 Viimeisin muutos: 21.12.2021
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.