Keväällä 2022 paikallinen metallinilmaisinharrastaja löysi Levijärven ja Pappilan väliseltä peltoalueelta, kyntökerroksesta useita rautakautisia esineitä (viranomaistahoille: Ilppari ILM21650, ILM21651 ja ILM21648) ja havaitsi paikalla palaneita kiviä sekä sulaneita pronssikappaleita.
Tarkastuksessa 2022 todettiin löydettyjen esineiden keskittyvän noin 100 x 50 m kokoiselle alueelle peltoa, sen koillisreunalle, lähelle nykyistä asutusta. Paikalta havaittiin lisää palaneita kiviä, sulanutta pronssia sekä kupariseospellin kappaleita sekoittuneena peltomultakerrokseen. Peltomultakerroksen alta todettiin osin sekoittunut hiekkakerros, mutta havaintoja kulttuurikertoksesta/likamaasta ei tehty. Joko löytöalueella sijaitsee hajonnut kiinteä muinaisjäännös tai sitten löydöt ovat kulkeutuneet pellon ja maanmuokkauksen myötä nykyisen astuksen alueelta, ylempää. Tämän toteaminen ei kuitenkaan ollut mahdollista tarkastuksessa käytössä olleilla resursseilla. Rajaus perustuu pintapoimintahavaintoihin ja löytöjen levintään. Jos alueella suunnitellaan nykyisestä poikkeavaa maankäyttöä, on kohteen status ja rajaus syytä määritellä tehtyä tarkemmin ja perusteellisemmin.
Luonti: 15.6.2022
Tutkimukset
E. Tikkala tarkastus 2022
Luonti: 15.6.2022
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.