Pienen Tynkäkankaan koillisosassa, pienten kalliopaljastumien täplittämällä alueella, jolla on yhä paikannimi Karhukämppä, sijaitsevat kämpän jäänteet. Paikalta havaittiin kallion päältä kämpän maaperustus (n. 7,5 m x 4,5 m), jossa lisäksi säilynyt muutamia seinähirsien jäänteitä, sekä metallisen uunin/kamiinan jäänteitä. Vuoden 1957 peruskartassa paikalle on merkitty kaksi rakennusta (aivan vierekkäin) ja historiallisessa ilmakuvassa vuodelta 1949 paikalla on nähtävissä jopa kolme rakennusta, mutta näistä kahdesta muusta rakennuksesta ei enää havaittu merkkejä. Ilmakuvan perusteella näyttäisi siltä, että kämppä olisi ollut hylättynä jo 1949, sillä rakennusten ympäristöä ei kuvassa näytä raivatun hetkeen, vaan kasvillisuus on vallannut entisen pihapiirin.
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.