Kaksi tervahautaa ja kaksi mahdollista hiilimiilua sijaitsee osittain kivikautisen asuinpaikan lomassa. Asuinpainanteiden lomaan jää yksi tervahauta (tervahauta 2) ja sijainnin perusteella on periaatteessa mahdollista, että tässä olisi hyödynnetty paikalla valmiiksi ollutta asumuspainannetta. Tervahauta on kaivettu aivan töyrään reunaan, eikä siinä ole selkeää vallia. Kuopan halkaisija on noin 9 m, eli hauta on suhteellisen suuri. Pohjalla on 15 cm nokisen hiekkakerroksen alla tervan kovettama taso. Halssi on pituudeltaan 4 m ja osoittaa alarinteeseen pohjoiskoilliseen.
Tervahaudan 2 länsipuolella on matala pitkänomainen koillinen–lounas-suuntainen painanne, miilu 1. Tämä on lounaispäästään selkeä mutta alarinteen puoleinen reuna ei erotu. Yläpää on n. 3 m leveä ja 0,5 m syvä. Pohjalla on tässä noin 20 cm nokinen hiekkakerros ja palaneita puunkappaleita.
Tämän pohjoispuolella on luode–kaakko-suuntainen painanne, mahdollinen miilu 2. Alarinteen puolella on selkeä valli. Kooltaan painanne on noin 8 x 3 m, mutta kaakkoispää on epäselvä. Pohjalle tehdystä koepistosta havaittiin 20 cm puhtaan hiilen kerros. Painanteet voisivat olla esimerkiksi miilunpohjia.
Tervahaudasta 75 m luoteeseen on toinen tervahauta, tervahauta 1. Halkaisijaltaan tämä on noin 12 m ja vallit ovat 2 m leveät. Muodoltaan tervahauta on syvä suppilomainen. Pohjalla on vahva harmaan hiilensekaisen hiekan kerros. Halssin kohdalla on niin ikään lyhyt valli. Halssikaivanto on noin 3 m pitkä ja osoittaa pohjoiskoilliseen.
Luonti: 4.5.2023 Viimeisin muutos: 27.11.2023
Alakohteet
miilu 1
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat, hiilimiilut
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7097288 I: 348982
Kuvaus: Tervahauta 2 länsipuolella on matala pitkänomainen koillinen–lounas-suuntainen painanne. Tämä on lounaispäästään selkeä mutta alarinteen puoleinen reuna ei erotu. Yläpää on n. 3 m leveä ja 0,5 m syvä. Pohjalla on tässä noin 20 cm nokinen hiekkakerros ja palaneita puunkappaleita.
Luonti: 4.5.2023
miilu 2
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat, hiilimiilut
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7097298 I: 348979
Kuvaus: Miilu 1 pohjoispuolella on luode–kaakko-suuntainen painanne. Alarinteen puolella on selkeä valli. Kooltaan painanne on noin 8 x 3 m, mutta kaakkoispää on epäselvä. Pohjalle tehdystä koepistosta havaittiin 20 cm puhtaan hiilen kerros. Painanteet voisivat olla esimerkiksi miilunpohjia.
Luonti: 4.5.2023 Viimeisin muutos: 4.5.2023
tervahauta 1
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat, tervahaudat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7097326 I: 348930
Kuvaus: Halkaisijaltaan tämä on noin 12 m ja vallit ovat 2 m leveät. Muodoltaan tervahauta on syvä suppilomainen. Pohjalla on vahva harmaan hiilensekaisen hiekan kerros. Halssin kohdalla on niin ikään lyhyt valli. Halssikaivanto on noin 3 m pitkä ja osoittaa pohjoiskoilliseen.
Luonti: 4.5.2023
tervahauta 2
Tyyppi: työ- ja valmistuspaikat, tervahaudat
Koordinaatit ETRS-TM35FIN P: 7097283 I: 348990
Kuvaus: Asuinpainanteiden lomaan jää yksi tervahauta ja sijainnin perusteella on periaatteessa mahdollista, että tässä olisi hyödynnetty paikalla valmiiksi ollutta asumuspainannetta. Tervahauta on kaivettu aivan töyrään reunaan, eikä siinä ole selkeää vallia. Kuopan halkaisija on noin 9 m, eli hauta on suhteellisen suuri. Pohjalla on 15 cm nokisen hiekkakerroksen alla tervan kovettama taso. Halssi on pituudeltaan 4 m ja osoittaa alarinteeseen pohjoiskoilliseen.
Luonti: 4.5.2023
Tutkimukset
Maanala oy / Arttu Tokoi ja Hannu Poutiainen inventointi 2022
Huomautuksia: Inventointiraportin kohde 18. Runsas on jaettu muinaisjäännösrekisteriin kohteeksi Runsas ja Runsas 2.
Luonti: 4.5.2023 Viimeisin muutos: 27.11.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.