Pöytäkallion kvartsiporfyyri juonet ovat geologisesti tunnettuja. Paikalla esiintyvä porfyyri on väriltään harmaata ja vaaleanruskeanpunertavaa. Samassa juonessa on myös kvartsia.
Juonen alueella on paikkoja, joissa louhitut kohdat ovat täysin sammaloituneita ja aluskasvillisuuden peittämiä. Toisaalta kohteessa on muutamia kohtia, joissa porfyyriä on lohkottu iskemällä vasta äskettäin. Nämä ovat todennäköisesti geologin vasaralla tehtyjä lohkomisia. Esiintymää on hyödynnetty todennäköisesti jo kivikaudella, ja tätä myöhempi ja hyvin rajoittunut kiinnostus kohdetta kohtaan ajoittuu vasta aivan viimeaikoihin.
Havaintoja tehtiin Pöytäkallion etelärinteeltä noin 150 metrin matkalta, luode–kaakkosuuntaiselta vyöhykkeeltä. Yläosissa havainnot ovat yksittäisiä, keskiosassa mahdollisesti louhittua alaa on leveimmillään 6–7 metrin leveydeltä ja eteläosassa esiintymä jakautuu kahteen erilliseen juoneen.
Vaikka alueelta ei ole havaittu selkeästi kivikautisia löytöjä, raaka-ainelähteen kivikautinen
hyödyntäminen on todennäköistä, sillä juonet ovat hyvin näkyvissä, porfyyri on kivikaudella
hyödynnetty raaka-aine, porfyyriä (ja kvartsia) on irrotettu iskemällä ja juonien ympäristössä on runsaasti neoliittisen kivikauden asuinpaikkoja. Lisäksi osaan iskemällä poistettuihin juonen osiin on ehtinyt ajan saatossa kehittyä paksu sammal ja turvekerros, mikä viittaa avoimella kallioalueella louhinnan jälkeiseen pitkään luonnolliseen kehitykseen. Alueella on havaittavissa vähäisiä merkkejä myös viimeaikaisesta kiven lohkomisesta, joka liittyy todennäköisesti juonien geologisiin tutkimuksiin
Luonti: 12.7.2023 Viimeisin muutos: 12.7.2023
Tutkimukset
Teemu Mökkönen tarkastus 2015
Luonti: 12.7.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.