Sijaintipaikka on Heinolan keskustassa Jyrängönkosken länsirannassa kosken ylittävän maantiesillan pohjoispuolella Heinolan entisen konepajan rannassa.
Vedessä on ainakin kolme jykevää puista ramppia arviolta 200 x 40 metrin laajuisella alueella. Niiden ympäristössä on paljon erilaista tavaraa pohjassa, liittyen todennäköisesti konepajan toimintaan aikoinaan.
Rampit saattavat liittyä Heinolan konepajan rannassa olleeseen ylösvetotelakkaan. Telakassa pystyi ottamaan ylös kaikkia Päijänteen vesistön laivoja. Muun muassa matkustajalaivat Suomi ja Jyväskylä voitiin telakoida Heinolassa. Nämä olivat sen ajan suurimpia aluksia (lähde: Olavi Grenmanin blogi 2009, Minun Heinolani, Heinola laivakaupunkina. Muistoja Heinolasta laivakaupunkina 1940-luvun loppupuolelta ja 1950-luvun alkupuolelta).
Telakan toiminnan aloitti 1890 Kymin lauttausyhtiö rakentamalla laivojen ja koneiden korjauspajan pikkukosken rannalle, jossa jo aiemmin oli suoritettu tilapäisesti laivojen kokoonpanoa ja kunnostusta. Vuosisadan vaiheessa paja siirrettiin hieman pohjoisemmaksi paikkaan, jossa se toimi vuosikymmenet (lähde A.R.Cederberg ja Veikko Ojala 1948, Heinolan kaupungin historia, s. 216). Konepajan telakkarannasta on kuva Rauno Endenin teoksessa Heinolan kaupungin historia 2, sivu 137. 1980-luvulta lähtien telakkaranta muuttui asuinalueeksi.
Luonti: 31.8.2023 Viimeisin muutos: 20.10.2023
Tutkimukset
Yksityishenkilö ilmoitus 2023
Luonti: 31.8.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.