Rajamerkki sijaitsee Nutijupukka nimisellä vaaralla sen korkeimmalla kohdalla avokaliolla.
Kohteen länsipuolella kulkee metsäautotie, jonne on matkaa noin 330 metriä. Rajamerkki koostuu noin 1,2 metriä leveästä ja noin 1 metrin korkuisesta lieriön muotoisesta kiviperustasta, jonka keskellä on viisarikivi. Perusta koostuu kahdeksasta kylmämuurauksella ladotusta kivikerrasta. Kivet ovat laakamaisia. Viisarikivi on kooltaan noin 40 x 25 x 15 cm. Siinä ei näy merkintöjä.
Noin 7,7 kilometriä kaakkoon sijaitsee rajamerkki Kienajapalo (muinaisjäännöstunnus
1000029385) ja noin 13 kilometriä kaakkoon rajamerkki Kienajanjänkkä (1000029386). Molemmat rajamerkeistä ovat samanlaisia (lähes yhtä korkeita ja leveitä sekä laakakivistä ladottuja lieriömaisia) kuin Nutijupukan rajamerkki ja ovat lisäksi myös linjassa Nutijupukan rajamerkin kanssa. 1800-luvun lopun yleiskartalle tai vanhalle peruskartalle kohdalle ei ole merkitty rajaa. Kohdalla ei ole nykyisinkään kiinteistö- tai kylärajoja. Tästä huolimatta kyseessä on mitä ilmeisimmin rajamerkki, joka voi olla iältään hyvinkin vanha.
Luonti: 1.12.2023 Viimeisin muutos: 1.12.2023
Tutkimukset
Jussi-Pekka Hiltunen, Jaakko Ervasti inventointi 2023
Luonti: 1.12.2023
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.