Kivikautinen asuinpaikka sijaitsee noin 200 m Reisjärven kirkolta Lestijärvelle johtavan tien pohjoispuolella, korkean mäen päälle vasta viime sodan jälkeen raivatun Lähdekankaan talon kohdalla. Talosta saadun tiedon mukaan pellonraivauksen ja talon rakentamisen yhteydessä
on löydetty useita, mahdollisesti kuusi kiviesinettä, talttoja sekä reiällinen kiviesine, kuvauksen mukaan pallonuija. Esineet on toimitettu museoon (Reisjärven kotiseutumuseoon?), lukuun ottamatta pallonuijaa, jota ei etsiskelystä huolimatta löytynyt kohteen paikantamisen aikaan Reisjärven inventoinnissa vuonna 1991. Saadun tiedon mukaan on talon paikalla ollut halkaisijaltaan reilu parimetrinen nokisten ja palaneiden kivien muodostama nuotion pohja.
vuoden 2019 kaapelikaivannon valvonnassa ei havaittu merkkejä muinaisjäännöksestä. Noin satametriä pitkä kaapelikaivanto tehtiin etelän suunnasta talon nurkalle.
Maastollisesti kohde on erittäin sopiva kivikautiselle asuinpaikalle ja korkeutensa perusteella
(lähe 130 m mpy.) sopii Suomusjärven kulttuurin aikaiseksi, johon myös pallonuijan löytyminen viittaisi. Inventoinnin aikaan 1991 talon pellot olivat kesannolla, joilla havaintojen teko oli vaikeaa. Pellot ovat savipohjaisia suopeltoja, kun taas mäen talonpaikka on hiekkakangasta.
Talon ympäristöarvioitiin inventoinniossa varsin perusteellisesti myllätyksi rakentamisen yhteydessä ja pihamaalle oli tuotu täytemaata. Paikan tarkastelu kuitenkin viittaa siihen, että kysymyksessä on kivikautinen asuinpaikka, joka voi olla tosin pahoin tuhoutunut. Kohteen tarkemman määrittelyn ja rajauksen edellytyksenä ovat koekaivaukset.
Luonti: 13.12.1998 Viimeisin muutos: 27.10.2020
Tutkimukset
Markku Mäkivuoti inventointi 1991
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 19.3.2007
Jaana Itäpalo ja Hans-Peter Schulz valvonta 2019
Huomautuksia: Valvonnassa ei löytynyt merkkejä kivikautisesta asuinpaikasta.
Luonti: 27.10.2020
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.