Pyyntikuopat sijaitsevat Pirnesjärven rannasta noin 600 m luoteeseen. Alue on mäntyä kasvavaa hiekkaharjannetta, jota ympäröivät alavat suot ja pellot. Kohde sijoittuu luode–kaakko -suuntaisen harjanteen päälle ja lounaissyrjälle. Se koostuu ainakin kymmenestä lähes pyöreästä perättäisestä kuopanteesta. Kuopanteiden halkaisija vaihtelee 1 ja 1,5 m välillä.
Vuoden 2011 tarkastuksen perusteella kuoppia todettiin alueella, jonka pituus eteläkaakosta pohjoisluoteeseen on noin 570 m. Kuopista kaakkoisin sijoittuu Haapavedeltä Alpualle vievän maantien ja Leukalan (Perukan) talolle vievän tien risteyksen eteläpuolelle. Tästä luoteeseen, maantien länsipuolella, on noin 50-metrinen hiekkakuoppa. Se lienee tuhonnut pyyntikuoppia. Hiekkakuopasta luoteeseen havaittiin 130 m matkalla 7 pyyntikuoppaa hiekkaharjanteella. Näistä edelleen 90 m pohjoiseen on kaarevalla harjanteella 7 kuopan ketju. Näiden kuoppien pohjoispuolella oli tarkastusaikaan muutamia pieniä hiekanoton koekuoppia sekä yksi suurempi, noin 5-metrinen ottoalue.
Soistuneiden kohtien erottamana on edellisistä kuopista 100-200 m luoteeseen kahdella enimmillään 1-2 m suosta kohoavalla hiekkakaarrolla on molemmilla kaksi pyyntikuoppa, itäisemmällä lähekkäin, läntisemmällä noin 70 m päässä toisistaan. Nämä molemmat sijoittuvat kuitenkin Oulaisten kunnan puolelle, johon Myllyrämeen välialue kuuluu.
Kaikki edellä todetut kuopat on syytä lukea Leukalan kohteeseen, mutta myös leveämmän suoalueen (Myllyräme) länsipuolella on lähes 40 pyyntikuopan järjestelmä (kohde Myllykaarto).
Luonti: 13.12.1998 Viimeisin muutos: 16.4.2012
Tutkimukset
Petri Halinen inventointi 1990
Huomautuksia: Haapaveden inventointi s. 219.
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 30.7.2008
Kaarlo Katiskoski tarkastus 2011
Löydöt: -
Huomautuksia: Tarkastus 18.11.2011. Leukalan kuoppiin luetut alueen läntisimmät, kahden hiekkakaarron kuopat, on ilmoittanut Juha Lehtomäki 7.11.2011. Ne oli ensin luettu Myllykaarron kuoppakohteeseen kuuluviksi.
Leukalan kuopista etelään sijoittuvan maantien länsipuoleisen pellon länsipuolelle ulottuvaa hiekkaharjannealuetta ei tarkastettu. Sen eteläpäässä on peruskartalle merkitty tervahauta.
Ei erillistä tarkastuskertomusta.
Luonti: 25.11.2011 Viimeisin muutos: 25.11.2011
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.