Kohde, joka käsittää kalmiston ja asuinpaikan sijaitsee Grindin kylässä, Grindin tilan päärakennuksesta noin 250 m koilliseen, peltojen ympäröimällä viljelemättömällä Lunkankulla -nimisellä sorakummulla.
Paikalla on ollut luultavasti kaksi polttohautaa ja kolme asumuksenpohjiksi tulkittua kivilatomusta.
Paikan on aikanaan löytänyt silloinen maanomistaja. Hän löysi kumpareen eteläpäästä haudan, jossa oli 1,75x0,75-1 m laajuisella alueella palaneita luita, joiden päällä oli kaksi keihäänkärkeä ja veitsi. Toisessa haudassa oli kilvenkupura, keihäänkärki ja kaksi veitseä.
Vuoden 1928 kaivauksissa paikalta löytyi kolme kivilatomusta, jotka on tulkittu asumuksen pohjiksi. Niistä löydettiin keramiikkaa, tuluskivi ja hiukan palaneita luita.
Inventointi 2022:
Kohde sijaistee metsäisellä kumpareella pellon harjanteella, noin 70 metriä Bonäsintiestä länteen, inventoitavasta voimajohtolinjasta n. 80 metriä koilliseen. Kumpareen eteläosassa on ollut hiekanottoalue 1900-luvun alussa ja paikalla on noin 2 metriä syviä kuopanteita. Saarekkeen luoteiskulmassa on havaittavissa kaksi pyöreähköä kuoppaa (halk. n. 2 m, syvyys n. 60 cm), joiden funktio ei inventoinnissa selvinnyt. Saarekkeen pohjoispuoli on säästynyt hiekanotolta ja maanpinta on pääosin kajoamattoman oloista. Pohjoisosassa voi olla säilyneitä rautakautisia kulttuurikerroksia ja kohteelle tehtiin aluerajaus maastohavaintojen perusteella.
Kohteen säilyneisyyden ja rajauksen selvittäminen vaatii lisätutkimuksia, kuten koekuoppien kaivamista.
Luonti: 7.11.1996 Viimeisin muutos: 23.11.2022
Tutkimukset
Juha Laurén inventointi 1994
Huomautuksia: Tammisaari, Tenhola kohde 31 s. 47
Luonti: 1.1.1900 Viimeisin muutos: 9.9.2008
C.O. Nordman tarkastus 1923
Luonti: 7.9.2009
C.O. Nordman tarkastus 1925
Luonti: 7.9.2009
C.O. Nordman inventointi 1936
Huomautuksia: Tenhola inventointi kohde 31
Luonti: 7.9.2009
A. Hackman kaivaus 1928
Luonti: 7.9.2009
Heilu Oy/ Sinikka Kärkkäinen & Kalle Luoto inventointi 2022
Ladattava tiedosto saattaa sisältääkuvia, karttoja tai muita sisältöjäjotka ovat tekijänoikeuksin suojattuja. Tiedoston tekijänoikeudet kuuluvat tutkimusraportin tekijälle ja muille raportissa mainituille tahoille. Sisällön jatkokäyttöävarten on hankittava lupa tekijänoikeuksien haltijalta.