Vuoden 1540 maakirjan mukaan Mulbyn kylässä oli viisi taloa. Yksi kantataloista oli autio jo 1500-luvulla, muiden talojen nimet olivat: Niss, Petas, Hinds ja Jupp. Mulbyn kylätontti on sijainnut entisen Nissin talon luona nykyisen Kauklahdenväylän ja Åminnenrannan risteyksen tuntumassa. Kantataloista Jupp on edelleen olemassa entisellä paikallaan, ja Petas on sijainnut rinteessä nykyisen Åminnen länsi - ja luoteispuolella, Hinds puolestaan on sijainnut nykyisellä omakotitaloalueella Stenbackantien ja Rannikontien välissä. Alueilla on nykyisin pihamaata, puutarhaa ja puistikkoa. Kohteilla on mahdollisesti säilynyt keskiaikaista asutuskerrostumaa.
Alueen eteläosaan kohdistuneessa tarkkuusinventoinnissa ei havaittu kiinteitä rakenteita, eikä historiallisen ajan löytöaineistossakaan selvästi 1800-lukua vanhemmaksi ajoittuvia esineitä. Tutkimuksessa havaittiin merkkejä mahdollisesta kivikautisesta asuinpaikasta, yhdestä koekuopasta löytyi kvartsi-iskoksia. Kohteen aluerajausta on muutettu 2015 tutkimuksen perusteella.
Anmärkningar: Kohde 30. Pihapiirissä ei ole uutta rakennuskantaa ja talo on sijainnut 1700-luvulla samalla tonttimaalla. Paikalla on todennäköisesti säilynyt vanhoja asutuskerroksia.
Skapat: 24.10.2006
Petro Pesonen provgrävning 2015
Fynd: KM 40586:1-6
Skapat: 1.11.2016
Petro Pesonen / Koekaivausryhmä provgrävning 2021
Skapat: 27.1.2022
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.