Pasin taloa vastapäätä, kylätien toisella puolella on kaksi kiukaan rauniota sekä rakennusten perustuksia.
Röykkiöt sijaitsevat parin kymmenen metrin päässä toisistaan. Molemmat ovat pyöreähköjä ja kekomaisia. Röykkiöiden halkaisija on noin 4 m ja korkeus 1-1,5 m. Pääaineksena ovat kivet, joista suurin osa on 20-30 cm läpimittaisia, muut pienempiä. Osa kivistä on selvästi palaneita. Kivien välissä on runsaasti hienoa hiekkamaata, joka on melko tummaa ja osittain ehkä nokista. Lisäksi hiekassa on paljon palanutta savea (ei kuitenkaan tiiltä) pieninä paloina. Röykkiöiden juurella, niiden ulkoreunalla näkyy paikoin vähän maan pinnan yläpuolelle ulottuva, ladotun näköinen kiveys, joka koostuu noin 30 cm läpimittaisista kivistä. Röykkiöt näyttävät sijaitsevan näiden kiveysten päällä. Näiden rakennepiirteiden perusteella röykkiöt näyttävät selvästi olevan suurehkojen kiuasuunien jäännöksiä. Röykkiöiden ympärille voi maan pinnan muotojen ja muutamien kulmakiviksi sopivien kivien perusteella hahmotella myös rakennukset, mutta selviä kivijalkoja paikalla ei ole. Läntisemmästä röykkiöstä noin 10 m etelään sen sijaan on kivirivejä, jotka mitä ilmeisimmin ovat rakennusten perustuksia. Röykkiöt saattavat liittyä Mulkuen kylän entlsiin taloihin.
Skapat: 8.3.2004 Senaste förändring: 22.11.2023
Undersökningar
Antti Bilund inventering 1998
Skapat: 27.2.2007
Timo Jussila/Mikroliitti Oy inventering 2002
Skapat: 27.2.2007
Riku Kauhanen ja Kalle Luoto arkivstudie 2021
Skapat: 20.11.2023
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.