Fort Elisabeth rakennettiin Kotkansaaren kaakkoispuolella sijaitsevalle Varissaarelle, joka vielä 1700-luvulla muodostui kahdesta pienestä saaresta. Linnoitustöiden yhteydessä saaria erottanut salmi täytettiin ja salmen yli rakennettiin muuri. Fort Elizabeth rakennettiin pitkänomaiseksi puolipyöreäksi varustukseksi, johon kuului kaksi puolipyöreää ja kaksi bastionimaista, kurtiinimuurien yhdistämää puolustusrintamaa. Linnoituksen länsiosa vahvistettiin poikkivarustuksella erilliseksi tukikohdaksi. Muuri perustettiin pääosin kalliolle eikä sillä ole vallihautaa. Eskarppimuuri peittää piirustusten mukaan koko etusivun. Yhtenäinen muuri on vielä nykyisin melko hyvässä kunnossa. Saarella on sijainnut myös tiilistä muurattu kasarmi, ammuskellari, kuulien kuumennusuuni ja puinen vartiotupa.
Fort Elisabeth suunniteltiin toimimaan yhteistyössä Fort Slavan kanssa lännestä ja etelästä Ruotsinsalmeen johtavien väylien päätorjuntalinjana. Linnakkeet pystyivät tulellaan hallitsemaan lähes koko niitä ympäröiviä merialueita.
Rintaman sisäpuolella sijainneen kasarmin, ruutikellarin ja varastorakennuksen kivijalat ovat yhä näkyvissä. Saarella on fregatti St. Nikolain esineistöä ja 1940 paljastettu vuoden 1790 meritaistelun muistomerkki.
Skapat: 9.3.2004 Senaste förändring: 30.8.2018
Underobjekt
Kasarmin kivijalka
Typ: boplatser, husgrunder
Datering: historisk
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6701168 Ö: 497393
Beskrivning: Mitat 40 x 15 m.
Sijaintitieto korjattu 3.9.2018
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.