Haminan kaupungin länsipuolella Summan kylässä on nykyisen, asfaltoidun Kuninkaantien molemmin puolin kivilatomuksia. Latomukset A ja B sijaitsevat tiheässä sekametsässä, heti Linnakallio-nimisen kalliopaljastuman länsipuolella, osin länteen viettävässä rinteessä Kuninkaantien pohjoispuolella. Latomus C sijaitsee mäntykankaalla heti Kuninkaantien ja sitä seurailevan kevyenliikenteenväylän eteläpuolella. Latomusten A ja B vieressä on lisäksi pieni (1 m x 2 m), "keskeneräinen" latomus (A2).
Kaikki kolme isoa latomusta ovat rakenteeltaan hyvin samankaltaisia: kahden kulmistaan yhdistyneen vinoneliön muotoisia; kooltaan n. 6 m x 8 m; korkeudeltaan n. 1 m; päältä tasaisia; halkaisijaltaan 20–30 cm olevista, särmikkäistä kivistä erittäin siististi ladottuja. Latomukset ovat päältä sammaloituneita, mutta muuten ehjiä – latomus C on tosin pengottu keskeltä.
Kivet latomuksiin on mitä ilmeisimmin otettu louhimalla paikalla olevaa kalliota. Louhoskohdat ovat edelleen näkyvissä, vaikkakin pahasti rapautuneina. Se että kivet ovat rapakivigraniittia lienee myös syy siihen, että ne ovat jääneet metsään – ne eivät yksinkertaisesti ole kelvanneet rakennuskiveksi. Kivet on siis kuitenkin ilmeisesti louhittu rakennuskiveksi: lähinnä linnoitustöihin kiilakiviksi eli täyttämään muurin isompien kivien jättämiä aukkopaikkoja. Tässä tapauksessa louhos ja kivivarastot saattaisivat liittyä venäläisen sotapäällikön Aleksandr Suvorovin johdolla tehtyihin Haminan linnoituksen vahvistamis- ja parannustöihin 1790-luvulla.
Skapat: 4.1.2005 Senaste förändring: 2.7.2019
Underobjekt
kivivarasto A
Typ: ej definierad
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6714378 Ö: 504579
Skapat: 27.6.2019
kivivarasto A2
Typ: ej definierad
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6714383 Ö: 504571
Beskrivning: pieni kivivarasto
Skapat: 2.7.2019 Senaste förändring: 2.7.2019
kivivarasto B
Typ: ej definierad
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6714385 Ö: 504590
Skapat: 27.6.2019
kivivarasto C
Typ: ej definierad
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 6714254 Ö: 504604
Skapat: 27.6.2019
Undersökningar
Johanna Enqvist inventering 2004
Anmärkningar: Kohde tuli inventoijan tietoon paikallisen kotiseutuaktivistin Tuula Riiheläisen ilmoittamana. Riiheläinen toimi myös oppaana kohdetta tarkastettaessa. Havaintomahdollisuudet olivat hyvät, mutta aikaa oli niukasti. Latomuksia ympäröivää maastoa, eikä kallioaluetta kokonaisuudessaan ehditty tarkastaa.
Skapat: 4.1.2005 Senaste förändring: 16.12.2011
Ilkka Kaskinen ja Marita Kykyri besiktning 2000
Skapat: 12.11.2013
Helena Ranta besiktning 2019
Anmärkningar: Tarkastus (28.6.2019) liittyi Valtakunnallisesti merkittävät arkeologiset kohteet (VARK) -hankkeeseen. Kohteen kuvauksessa mainittuja louhoksia ei havaittu maastossa. Ei erillistä tarkastuskertomusta.
Skapat: 14.2.2020 Senaste förändring: 14.2.2020
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.