Kaksoistaltta (KM 5671:1) on löytynyt Soukkion kylästä Tuomalan talon Pitkähännän pellon läpi juoksevasta koskesta. Tarkkaa löytöpaikkaa ei tiedetä.
inventointi 2013:
Kaksoistaltta (KM 5671:1) on löytynyt Soukkion kylästä Tuomalan talon Pitkähännän pellon läpi juoksevasta koskesta. Tarkkaa löytöpaikkaa ei tiedetä, mutta Pitkähännän pelloksi on Tuomalan talossa v. 1984 arveltu aluetta, joka sijaitsee noin 250 m talon päärakennuksesta lounaaseen, kahden mäen väliin jäävää peltoa Pellon etelälaidassa kulkee pieni, ruopattu joki.
Kohde tarkastettiin Mäntsälän Sälinkään ja Soukkion kylien inventoinnin yhteydessä 6.5.2013. Tuomalan talon eteläpuolella olevat pellot olivat auki kynnettyinä, joten ne saatettiin tarkastaa. Kuivalla hiekkapellolla ei kuitenkaan näkynyt mitään. Kävin tarkastamassa myöskin kuivatun Kyynäröjärven rantaa ja tapasin Tuomalan vanhan isännän, jonka mukaan järvi on kuivattu vuosina 1948-1949, jolloin mainittu koski lienee myös perattu.
Skapat: 27.7.2006 Senaste förändring: 1.8.2014
Undersökningar
Tuula Heikkurinen-Montell inventering 1984
Anmärkningar: Inventointikertomuksen kohde 29.
Skapat: 27.7.2006
Petro pesonen inventering 2013
Anmärkningar: inventointiraportin kohde nro 3
Skapat: 1.8.2014
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.