Vuoden 1540 maakirjassa kylään oli merkitty neljä taloa, mutta jo 1500-luvulla niistä kaksi oli autioitunut. Niiden maat jaettiin kylän muiden talojen kesken. Kylässä on ollut vain yksi talo 1600-luvulta lähtien. Vuoden 1699 karttaan on merkitty suunnilleen Finnoontie 66:n kohdalle kaalimaa ja sen koillispuolella vasikkahaka. Näiden perusteella kylätontti on saattanut sijaita tällä paikalla.
Finnoontien itäpuolella on loivasti peltoja kohti laskeva rinne. Pellon ja tien välisessä rinteessä on kivikasoja, jotka ilmeisesti ovat pellolta nostettuja. Pellon pinnalta on löytynyt tiilimurskaa, 1700–1800-luvun punasavikeramiikkaa ja kivisavikeramiikan pohjapala (KM2005082), joka ajoittuu 1600–1700-luvuille (Aki Pihlmanin suullinen tiedonanto 25.11.2005). Alueella on voinut säilyä historiallisen ajan asutukseen liittyviä kulttuurikerroksia ja rakenteita. Jos alueen maankäyttö muuttuu, tulee kohde tarkistaa. Espoon kaupunginmuseon inventoinnissa kylätontin rajaus on inventointialueen ulkopuolella. On mahdollista, että kylän kaikki neljä taloa ovat sijainneet hieman erillään; Finnoontie 66:n kohdalla, puron eteläpuolella, nykyisellä tonttimaalla sekä 1700-luvun torpan paikalla.
Skapat: 24.10.2006 Senaste förändring: 19.5.2019
Undersökningar
Päivi Hakanpää inventering 2005
Anmärkningar: Kohde 47. Finnoontie 66:n länsipuolella oli kallioinen mäki, jonka pohjoisosassa oli iso latorakennus ja kolme kellarin pohjaa. Tien länsipuolella kulki kevyenliikenteenväylä. Mäen lounaisosassa oli pientaloaluetta. Tien itäpuolella oli loivasti peltoja kohti laskeva rinne. Pellon ja tien välisessä rinteessä oli kivikasoja, jotka ilmeisesti olivat pellolta nostettuja.
Tien itäpuolella pellot olivat olkien peitossa. Pellon pinnalla oli tiilimurskaa, 1700–1800-luvun punasavikeramiikkaa ja kivisavikeramiikan pohjapala (KM2005082), joka ajoittuu 1600–1700-luvuille (Aki Pihlmanin suullinen tiedonanto 25.11.2005). Alueella on voinut säilyä historiallisen ajan asutukseen liittyviä kulttuurikerroksia ja rakenteita. Jos alueen maankäyttö muuttuu, tulee kohde tarkistaa. Espoon kaupunginmuseon inventoinnissa kylätontin rajaus on inventointialueen ulkopuolella. On mahdollista, että kylän kaikki neljä taloa ovat sijainneet hieman erillään; Finnoontie 66:n kohdalla, puron eteläpuolella, nykyisellä tonttimaalla sekä 1700-luvun torpan paikalla.
Skapat: 24.10.2006
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.