Asuinpaikka sijaitsee kuivatun Kalliojärven kaakkoispuolella olevan Vähäsuon koillisrannalla, Niemäki-nimisen kalliokumpareen lounaispuolella. Mäen alapuolella olevalta pellolta on kerätty kvartsia pellon halki kulkevan ojan molemmin puolin, lähinnä kuitenkin sen pohjoispuolelta, läheltä pellon reunaa. Löytöjä on kerätty noin 60 x 60 m kokoiselta alueelta. Pellossa ei erotu mitään erityistä muinaisrantatörmää, mutta asuinpaikan sijainti kaukana vanhastas Kalliojärven rannasta antaa olettaa järven muinoin ulottuneen tänne asti.
Niemen luoteiskärkeen, matalalle tasanteelle, tehdyssä koekuopassa oli ruskeaa hiekkaa, mutta sieltä ei löytynyt mitään. Kohta on kyllä potentiaalinen kivikautiselle asuinpaikalle. Asuinpaikan pohjoispuolella, kallioisen mäen etelärinteellä on pieniä kvartsisuonia ja kallion edustalle tehdyissä koekuopissa oli lohkoutunutta tai irrotettua kvartsia. Sitä oli myös maan pinnalla kallion edustalla. Vierestä menee tosin traktoriura, joten on mahdollista että kvartsit ovat lohkoutuneet siinä yhteydessä. On kuitenkin mahdollista, että paikalla olisi myös esihistoriallinen kvartsilouhos. Joitakin kvartseja tästä on otettu myös talteen.
Skapat: 7.12.2006 Senaste förändring: 1.9.2016
Undersökningar
Petro Pesonen inventering 2006
Fynd: KM 36267
Anmärkningar: Kivikautinen asuinpaikka löydettiin Tammelan inventoinnissa 7.6.2006. Mukana inventoimassa oli Jasse Tiilikkala.
Skapat: 7.12.2006 Senaste förändring: 1.9.2016
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.