Kohde sijaitsee osittain kuivatun Pehkijärven länsipäässä, Pehkijärveen laskevan Vaihijoen pohjoispuolella olevan peltoalueen keskellä olevalla muinaisella saarella. Viljelysten ja osittain myös suon ympäröimä mäntyä kasvava kumpare on kooltaan noin 80 x 60 m. Maaperä on hiekkapohjainen, mutta aika kivinen. Eteläreunan tasanteelle tehdystä koekuopasta on löytynyt punaisenruskean hiekan seasta rautakautista karkeaa keramiikkaa ja palanutta luuta. Toinen koekuoppa on tehty länsireunan tasanteelle ja siinä on havaittu palanutta kiveä ja tummanruskeaa likamaata, mutta ei löytöjä. Joka tapauksessa ainakin kumpareen etelä- ja länsirinteellä on jokseenkin ehjänä säilynyt rautakautinen muinaisjäännös. Kohteen sijainti ja topografia on enemmän tyypillinen pyyntikulttuurin asuinpaikalle kuin rautakautiselle asuinpaikalle, ja paikalla saattaakin olla rautakautinen kalmisto.
Vuoden 2009 koekaivauksessa metallinilmaisimella todetun vahvan signaalin antamaan kohtaan kaivettiin 1 x 1 m kokoinen koekauoppa. Koekaivauksessa ei todettu mitään esihistorialliseen toimintaan viittaavaa, eikä muinaisjäännös näin ollen ulotu käytössä olevalle ladolle saakka. Maaperänäytteiden ottaminen epäonnistui.
Skapat: 7.12.2006 Senaste förändring: 24.4.2018
Undersökningar
Petro Pesonen inventering 2006
Fynd: KM 36291
Anmärkningar: Rautakautinen kohde löytyi Tammelan inventoinnissa 30.5.2006. Mukana inventoimassa oli Jasse Tiilikkala.
Skapat: 7.12.2006 Senaste förändring: 29.8.2016
Jari-Matti Kuusela ja Jasse Tiilikkala, Oulun yliopisto provgrävning 2009
Skapat: 25.8.2010 Senaste förändring: 29.8.2016
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.