Kohde sijaitsee valtatien 7 pohjoispuolella, Tervakallion pohjoispäässä, 380 m Tervakallion metsätien päätelenkistä koilliseen ja Länsikylän rajasta vajaat 180 m koilliseen. Maasto on korkean ja jyrkkärinteisen kalliomäen laen pohjoispäätä, jossa kasvaa muutamia mäntyjä. Tervakallio on ollut varhaisella kivikaudella rikkonaisen sisäsaariston korkeimpia mäkiä kohoten yli 30 m merenpinnasta (30 m mpy). Tervakallioiden länsipuolella on hiekkatasannetta (40–42,5 m mpy), joka on hakattu äskettäin. Paikka on helppo saavuttaa, mutta rinne on paikoin jyrkkä.
Kallion pohjoispäässä, pohjoiseen vietävässä rinteessä erottuu mäntyjen ja koivujen rajaama matala syvänne, jossa kasvaa sammalta, jäkälää ja heinikkoa. Kallion pinnassa sammalen seassa on kvartsia 5 x 4 metrin alalla. Kvartsia on ilmeisesti sekä irrotettu että lohjennut itsestään paikalla olevasta suonesta aikojen kuluessa. Kappaleiden joukossa on iskoksia, joista osa on vuorikristallia ja savukvartsia. Löytöjen joukossa on ainakin kaksi savukvartsista tehtyä kaavinta.
Jälkien perusteella paikalla on pienialainen kvartsilouhos, joka voidaan ajoittaa kivikaudelle, mahdollisesti sen alkuvaiheisiin. Kyseessä on tyypiltään harvinainen ja erikoinen muinaisjäännös, jonka täsmällinen määrittely edellyttää tarkempia tutkimuksia (rauhoitusluokka 2). Tervakallion länsipuoliselta ei asuinpaikaksi sopivasta maastosta ja hyvistä havainnointioloista huolimatta ole havaittu merkkiä asuinpaikasta.
Skapat: 16.1.2007 Senaste förändring: 18.3.2007
Undersökningar
Sirkka-Liisa Seppälä inventering 2006
Skapat: 18.3.2007
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.