Hiilimiilu ja siihen liittyvät seitsemän kuopannetta sijaitsevat Kapiaveden ja Terrilahden toisistaan erottavalla kannaksella. Miilu on pyöreä, ulkohalkaisijaltaan 18 m rengasmainen rakenne, jonka keskellä on 5 m halkaisijaltaan oleva 1,7 m syvä kuoppa. Miilun korkeus on hieman alle 2 m. Mahdollisesti hiilenpolttoon liittyvät kuopanteet sijaitsevat miilun kaakkois- ja itäpuolella. Näiden lisäksi alueella on suuri määrä maakiviä, joiden päälle on kasattu pienempiä kiviä.
Kohde tarkastettiin vuoden 2023 inventoinnissa, jonka yhteydessä kävi ilmi, että se oli tulkittu aiemmin virheellisesti hiilimiiluksi. Paikalla sijaitseva tervahauta muistuttaa kokonsa ja muotonsa puolesta hiilimiilua, mutta sen keskellä oleva kuoppa paljastaa kohteen rännittömäksi tervahaudaksi. Tervahaudan sisäosa on melko loiva ja maljamainen. Haudan lounaiskulman vallissa on lähes kolme metriä pitkä, pari metriä leveä ja metrin syvä kaivanto, jonka merkitys on epäselvä.
Myös tervahaudan lähistöllä sijaitsevat seitsemän painannetta liittyvät luultavasti tervanpolttajien toimintaan alueella.
Skapat: 26.1.2007 Senaste förändring: 31.1.2024
Undersökningar
Mika Lavento ja työryhmä/Helsingin yliopisto inventering 2006
Anmärkningar: Repoveden kansallispuiston ja Aarnikotkan metsän luonnonsuojelualueen inventointi 21.-25.8.2006.
Skapat: 26.1.2007
Vesa Laulumaa inventering 2023
Anmärkningar: Kouvola ja Mäntyharju. Repoveden kansallispuiston arkeologinen inventointi v. 2023. Museoviraston arkeologiset kenttäpalvelut.
Skapat: 31.1.2024 Senaste förändring: 31.1.2024
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.