Kohde sijaitsee Kälviän Välikylästä noin 2 kilometriä luoteeseen ja Kälviänjoesta noin 2 kilometriä länteen. Paikalla on loivasti kaakkois-luoteissuuntainen moreeniharjanne, jonka lakea kiertää noin 55 x 25 metrin suuruinen, paikka paikoin epämääräinen kivivalli.
Harjanteen keskellä havaittiin muutaman metrin laajuinen kraaterimainen röykkiö, joka oli kuitenkin selvästi ihmisen latoma (p=7080963 i=3331879). Myös harjannetta kiertävässä kivikossa oli havaittavissa muutamia ihmisen kasaamia pieniä kivikasoja, osa ilmeisen nuoria. Kivivallit ovat osin tuhoutuneet metsänkäsittelyssä. Kehän sisäpuolelle on istutettu mäntyä.
Kohteesta on E. E. Takalan maininta teoksessa Muinaismuistoja Pietarsaaren kihlakunnan suomalaisesta osasta (1896, s. 102-103). Takala kirjoittaa paikalla olevan 45 x 23 metriä laajan kivikehän, josta aukeaa kolme porttia. Takalan mukaan länsipäässä on noin 6 metriä laaja röykkiö ja lisäksi kehän sisällä pari pienempää latomusta. Hän arvelee ainakin latomuksista suurimman olevan hautaröykkiön. Inventoinnissa 1981 kohdetta ei tarkastettu.
Vuoden 2024 tarkastuksen perusteella vaikuttaa siltä, että rakennelma on todennäköisesti syntynyt ihmisen ja luonnon yhteistyönä, siten että ihminen on hyödyntänyt jätinkirkon rakentamiseen luontaisia rantavalleja. Sama on havaittavissa monessa muussakin jätinkirkko kohteessa.
Skapat: 4.6.2007 Senaste förändring: 15.11.2024
Undersökningar
Hans-Peter Schulz & Lauri Skantsi besiktning 2004
Anmärkningar: Ei kertomusta. Kotiseudun muisti II -hanke. Tiedot Hans-Peter Schulzin Access-tietokannasta.
Skapat: 4.6.2007
Kaisa Lehtonen & Pentti Risla besiktning 2010
Anmärkningar: Ei kertomusta. Tarkastus tehtiin 4.5.2010.
Skapat: 5.5.2010 Senaste förändring: 5.5.2010
Hannu Kotivuori & Jyri Saukkonen inventering 1981
Anmärkningar: Kälviän muinaisjäännösinventointi 1981, kohde 29.
Skapat: 5.5.2010 Senaste förändring: 5.5.2010
Lauri Skantsi/K.H.Renlundin museo besiktning 2024
Skapat: 15.11.2024
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.