Kohde sijaitsee Pallasjärven länsipuolella. Metsänhoitajan kämpästä lounaaseen kohoavan rinteen yläosassa ja päällä, 60 m Raattamaan vievästä tiestä, on kolme pyyntikuoppaa itä-länsisuunnassa 80 x 20 m laajuisella alalla. Kuopat ovat muodoltaan suppilomaisia, loivapiirteisen vallin ympäröimiä ja maastossa helposti havaittavia. Kuoppien pohjille kaivetuista lapionpistoista todettiin selvät paksut huuhtoutumiskerrokset. Kyseisten kolmen pyyntikuopan lisäksi alueella on aiemmin havaittu kaksi pitkälle maatunutta mahdollista pyyntikuoppaa, joita ei kuitenkaan kohteen tarkastuksen yhteydessä onnistuttu paikallistamaan.
Anmärkningar: Pallas-Ounastunturit 2007. Arkeologinen inventointi Pallas-Ounastunturilla, Enontekiön, Muonion ja Kittilän kunnissa.
Pyyntikuopat sijaitsevat Pallasjärven länsipuolella kulkevan maantie nro 957:n länsipuolella
nousevan harjun päällä. Pyyntikuoppa 1 on soikeahko noin 4 x 4,5 metriä leveä ja 95 cm syvä. Se
sijaitsee harjulla olevalla tasanteella. Harjanne laskee jyrkästi pohjoiseen ja hieman loivemmin itään
tielle ja Pallasjärvelle päin. Harjun lounaispuolella on suuri painanne/suppa, jonka takana harju
nousee korkeammalle.
Pyyntikuoppa 2 sijaitsee noin 50 metrin päässä kuopasta 1 kaakkoon. Pyyntikuoppa 2 on pyöreä,
halkaisijaltaan noin 4 metriä ja syvyydeltään 65-70 cm ja se sijaitsee tasamaalla. Pyyntikuopan 2
itäpuolella harju katkeaa noin 15 metrin päässä kuopasta tieleikkaukseen joka laskee jyrkästi tielle
ja Pallasjärvelle päin. Lounaspuolella harju kohoaa loivasti.
Pyyntikuoppa 3 sijaitsee pyyntikuopasta 2 lounaaseen nousevan harjun päällä, sähkölinjan
eteläpuolella. Pyyntikuoppa 3 on pyöreä, halkaisijaltaan noin 4 metriä ja noin 50 cm syvä. Kuoppa
sijaitsee harjun päällä tasamaalla. Noin 4-5 metrin päässä pyyntikuopan itäpuolella harju katkeaa
jyrkkään tieleikkaukseen ja noin 10 metrin päässä pyyntikuopasta harju laskee pohjoiseen ja
koilliseen. Länsipuolella harju jatkuu tasaisena.
Maaperä harjulla on hiekkaista moreenia. Kasvillisuus on mänty-koivusekametsää ja
aluskasvillisuus koostuu pääosin varpu- ja sammalkasveista. Harjumuodostuma on jatkunut
todennäköisesti katkeamattomana Pallasjärven rantaan asti. Nykyisin harjun jyrkästi katkaiseva
tieleikkaus rakennettiin 1980-luvulla ja sen seurauksena on voinut tuhoutua muita samaan linjaan
kuuluneita pyyntökuoppia.
Skapat: 10.12.2007 Senaste förändring: 20.2.2008
Sami Viljanmaa inventering 2011
Skapat: 26.2.2013
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.