Kaksi, mahdollisesti kolme painannetta, todennäköisesti pyyntikuoppaa, noin 2 km Pasmajärvestä itäkaakkoon, Nuottajoen eteläpuolisen suon ympäröimän metsäsaarekkeen pohjoisosassa. Tein varressa on vanhempi hiekanottokuoppa. Vuoden 1997 inventoinnissa alueella todettiin kaksi soikeaa vallillista painanetta, joiden sisämitoiksi saatiin noin 5x3 m. Näiden sijainniksi ilmoitettiin metsäsaarekkeen ylittävältä tieltä noin 20 m länteen (a) sekä 90 m tieltä länteen (b).
Vuoden 2006 inventoinnin mukaan toinen kuopista on hakkuuaukean laidalla, metsäsaarekkeen laen pohjoisosassa, toinen hakkuuaukealla, edellisestä 40 m länteen. Ensiksi mainitun kuopan etäisyydeksi todettiin vajaat 40 m länteen metsäsaarekkeen ylittävältä soratieltä.
Pyyntikuoppien sijaintitiedoissa on epätarkkuutta.
Vuoden 2013 pikatarkastuksessa alueella havaittiin 2 pyyntikuoppaa, joista isomman kooksi valleilta mitaten arvioitiin 6x4 m, pienemmän vain noin 3x2 m. Alakohteina ovat näiden kuoppien gps-koordinaatit. Ensin mainittu on noin 42 m tien länsipuolella, jälkimmäinen tästä noin 12 m luoteeseen. Näiden sijainnin ja pienemmän kuopan mittojen perusteella vaikuttaa mahdolliselta, että alueella on kolme kuoppaa.
Skapat: 5.11.2007 Senaste förändring: 21.3.2016
Underobjekt
Pyyntikuoppa
Typ: markkonstruktioner, gropar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7444025 Ö: 390678
Beskrivning: Vuonna 2014 todettu isompi kuoppa noin 42 m tieltä länteen.
Skapat: 21.3.2016
Pyyntikuoppa
Typ: markkonstruktioner, gropar
Koordinater ETRS-TM35FIN N: 7444036 Ö: 390673
Beskrivning: Pieni, ilmeisesti aiemmin havaitsematon kuoppa.
Skapat: 21.3.2016
Undersökningar
HilkkaOksala inventering 1997
Anmärkningar: Kolari. Arkeologinen inventointi 1997-2000 Inventointi 1997-2000. S. 266.
Skapat: 5.11.2007 Senaste förändring: 21.3.2016
Antti Krapu inventering 2006
Anmärkningar: Kolari / Muonio inventointiraportti kahden kunnan arkeologisista kohteista Inventointi 2006. S. 16, kohde 86 Nuottajoki (etelä)
Skapat: 5.11.2007 Senaste förändring: 21.3.2016
Kaarlo Katiskoski besiktning 2013
Fynd: -
Anmärkningar: Pikatarkastus 29.9.2013 Pasmajärven Lehtiniemen ranta-asemakaavan tarkastusmatkan yhteydessä. Käytössä vain kohteen pistekoordinaatti, eikä aiemmin todetulla läntisemmällä kuopan paikalla käyty. Ei erillistä tarkastuskertomusta.
Skapat: 21.3.2016
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.