Kohde sijaitsee laajan harju- ja hiekkakangasalueen keskellä. Löydöt, runsaasti asbestikeramiikkaa, on kerätty tien itäreunan leikkauksesta notkelman reunalta. Asuinpaikka jatkuu mahdollisesti löytökohdasta itään, pitkin notkelman reunaa. Vuoden 2009 inventoinnissa muutama kvartsi-iskos löydettiin keramiikan löytöpaikasta pohjoiseen johtavalta polulta. Rannansiirtymisen perusteella paikka näyttää sijainneen rannalla vain Suur-Saimaan maksimian aikaan.
Skapat: 20.12.2007 Senaste förändring: 26.10.2009
Undersökningar
Antti Bilund besiktning 1998
Skapat: 20.12.2007
Petro Pesonen inventering 2009
Fynd: KM 37998 kvartsi-iskoksia 2 kpl
Anmärkningar: Kohde tarkastettiin Joroisten inventoinnissa 6.10.2009. Vanhan löytöpaikan läheisyyteen tehtiin muutamia löydöttömiä koepistoja. Pohjoiseen johtavalta hiekkaiselta polulta löytyi kaksi kvartsi-iskosta 15 ja 80 metrin päästä vanhasta löytöpaikasta pohjoiseen. Pohjoiseen johtavan polun varrella on kapea itään antava tasanne, jolle tehdyistä koepistoista ei myöskään saatu löytöjä. On mahdollista, että polulla olevasta hiekasta ainakin osa on peräisin juuri vanhan löytöpaikan suhteellisen korkeasta leikkauksesta ja kvartsit siten sekundäärisellä paikalla. Asian tarkastaminen vaatisi laajemman koekuopituksen.
Skapat: 26.10.2009
Timo Jussila ja Timo Sepänmaa inventering 2010
Anmärkningar: Joroinen. Kotkatharjun-Valvatuksen osaylaiskaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2010:
Ei uusia havaintoja. (Jää epäselväksi onko paikalla käyty.)
Skapat: 1.2.2012
KUHMU/Tytti Räikkönen besiktning 2021
Anmärkningar: Tarkastus 21.10.2021. Kohde ennallaan.
Skapat: 22.10.2021
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.