Kohteen paikannus on tehty isojakokartan perusteella.
Vuoden 2007 inventointi: Historiallinen tausta: 1700-luvulla rannikkotie kulki Galgbackenilta eli mestauspaikalta Isonkylän halki Kirkonmäelle. Hirsipuu sijaitsi ”hirttomäellä”, lähellä nykyistä Vesitorninmäkeä keskustassa. Toinen mestauspaikka on sijainnut mahdollisesti Isossakylässä. Isojakokartalle on merkitty Galgbacken niminen mäki noin 2,4 km:n etäisyydelle (Kaarlelan) kirkosta etelä-lounaaseen.”:
Vuoden 2015 inventoinnin mukaan paikka sijaitsee uuden omakotitaloalueen eteläosassa omakotitalojen itäpuolella. Aiempi tulkinta perustuu vuoden 1757 isonjaon
kartalle merkittyyn Galgbacken -nimeen tai termiin ja perimätietoa tai kirjallisuusviitteitä tästä ei löytynyt. Nytkään tehdyssä selvityksessä ei löydetty tietoa, että alueella olisi todellakin ollut mestauspaikka. Vuoden 1757 isonjaon kartalle merkitylle Galgbacken -termille voi löytyä yksinkertainen selitys paikan topografiasta, sillä on voitu viitata esimerkiksi kallioihin tai puuttomaan alueeseen.
Skapat: 18.1.2008 Senaste förändring: 21.3.2016
Undersökningar
Jaana Itäpalo inventering 2007
Anmärkningar: Kantakaupungin yleiskaavan suunnittelualue 2030. Arkeologisten kohteiden inventointi. Kohde 44. K. H. Renlundin museo.
Skapat: 18.1.2008
Jaana Itäpalo ja Hans-Peter Schulz/Keski-Pohjanmaan ArkeologiaPalvelu inventering 2015
Anmärkningar: Hangaksen asemakaavan arkeologinen inventointi s. 20
Skapat: 21.3.2016
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.