Kohde sijaitsee Tiilitehtaanmäen eteläosassa. Maapohja koostuu paksusta multakerroksesta kivikkoisen kallion päällä.
Kellarin koko on noin 6 m x 6 m. Syvyys on noin 1,5 m. Kellarin paksut vallit koostuvat kylmämuuratusta kivestä ja maasta. Vallin päällä kasvaa vanha koivu. Kellarin luoteispuolella noin 3 metrin päässä on 2 x 1 metrin kokoinen 0,5 m syvä kaivanto. Tiilitehtaanmäellä on sijainnut tiiliruukki sekä maatila/huvila. Alueella suoritetuista koepistoista ja kairauksista ei kuitenkaan tavattu tiiltä tai muuta ihmistoimintaan viittaavaa. Arkistolähteiden ja pintapoimintalöytöjen perusteella ruukki ja huvila ovat luultavimmin olleet toiminnassa jo 1700-luvulla.
Lisäksi Tiilitehtaanmäen alueella on kapeita ja osittain epämääräisiä kiviaitoja ja röykkiöitä. Aidat muodostavat suorakulmaisia laitumia tai sijaitsevat peltojen ja polkujen varsilla. Mäen eteläpuolella, joen rannassa on kalliossa kiinni paksu rautarengas (kiinnitysrengas). Mäen pohjoiskärjessä, joen rannassa on noin 50 metriä pitkä kivimuuri, joka todennäköisesti on joenrannan pengerrakennelmaa.
Skapat: 21.1.2008 Senaste förändring: 23.3.2018
Undersökningar
Ville Laurila inventering 2007
Anmärkningar: Tiilitehtaanmäen ja Pohjoislahden arkeologinen inventointi 2007/Metsähallitus
Skapat: 21.1.2008
Kaisa Lehtonen besiktning 2009
Anmärkningar: Ei raporttia.
Lehtosen lisäksi maastokäynnillä 14.8.2009 olivat Metsähallituksen Päivi Tervonen ja Carina Järvinen. Alueen omistaa Metsähallitus ja sille ollaan tekemässä hoitosuunnitelmaa.
Skapat: 20.8.2009
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.