Virolahden lounaisosassa, Sydänkylän edustalla sijaitsevassa Ruissaaressa on 1800-luvulla toimineita louhoksia, joista louhittua kiveä kuljetettiin Pietariin. Saaren koillis- ja lounaisrannoilta on irrotettu kiveä pääasiassa meislaamalla ja kiiloilla. Louhoksilla on edelleen havaittavissa louhintamenetelmiin liittyvien, kesken jääneiden työvaiheiden jälkiä.
Vuoden 2016 inventoinnissa Ruissaaren keskivaiheilla, saaren laen koillislaidalla, havaittiin noin 20 metrin mit-tainen kallioleikkaus. Leikkaus on selvästi syntynyt louhinnan tuloksena. Kalliossa on vajaan metrin korkuinen leikkaus, jonka päällä on nähtävissä useita erimittaisia noin 5 cm:n levyisiä uurteita. Uurteet ovat mitä ilmeisemmin keskeneräisen louhinnan jälkiä. Välittömästi kallioleikkauksen pohjoispuolella sijaitsee kesäasunto, jonka piha-alueen laitamilla on useita kiven lohkareita. Kallioleikkauksen kohdalla tai läheisyydestä ei havaittu suurempia louhosalueita, suuria määriä lohkottua kiveä tai ns. "raakkukiveä”.
Vuoden 2023 inventoinnin yhteydessä kohteen todettiin olevan vuoden 2016 inventoinnin uvauksen mukaisessa kunnossa.
Skapat: 6.3.2008 Senaste förändring: 19.3.2024
Undersökningar
Teemu Tiainen / Mikroliitti Oy inventering 2016
Anmärkningar: Inventointi liittyy virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutosalueiden muinaisjäännösinventointiin 2015 ja 2016.
Skapat: 29.9.2016
Timo Sepänmaa, Janne Soisalo, Alexander Bakhia, Tommi Kuljukka/Mikroliitti Oy inventering 2023
Anmärkningar: Virolahti, Merenranta-alueiden osayleiskaavan uusien rakennusalueiden arkeologinen inventointi 2023.
Skapat: 18.3.2024
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.