Ravijoen kylän Kuokan ja Kirin talot ovat sijainneet Ravijoenlahden luoteispuolella, Ravijoen länsirannan peltokumpareilla, aivan Suuren rantatien kupeessa. Ravijoki eli Raffio luettiin 1540-luvulla Ravion nautakuntaan. Kijrriby ja Hemmelesby –nimet esiintyvät vuoden 1544 savuluettelossa ja ovat ilmeisesti Ravijoen vanhoja kantataloja. 1550-luvulla Ravijoen ja Ravijärven kylien yhteiseksi taloluvuksi on merkitty 24. Vuoden 1571 hopeaveroluettelossa Ravijoelle on merkitty 13 taloa. 1500-luvulla kylässä asui mm. Raija, Kocka (Kuokka) ja Sundia –nimisiä isäntiä. (Kaukiainen 1970:86,95,102.)
Maisema on säilyttänyt vanhakantaisen luonteensa, kylän asutus sijaitsee edelleen peltojen ympäröimillä kumpareilla. Ravijoen vanhoilla tonttimailla sijaitsee nykyisin maatilojen asuin- ja talousrakennuksia; osin ne ovat rakentamattomia. Alueella on todennäköisesti säilynyt myös aikaisempien asutusvaiheiden jäännöksiä.
Kohde koostuu kahdesta erillisestä tonttimaasta. Vuoden 1732 kartassa Kuokan tontille on merkitty kolme taloa. Vuoden 1832 karttaan tälle kohdalle on merkitty nimet Kuokka ja Kiri. Kuokka-nimisen tilan tonttimaa on syntynyt vanhan tonttimaan pohjoispuolelle.
Kylätontin itäreunassa ja sen itäpuolisella pellolla on Salpalinjaan kuuluvia panssariesteitä. Kylämäen itään päin suuntautuville rinteille on 1940-luvulla rakennettu betonibunkkereita, luolia ja juoksuhautoja, jotka ovat todennäköisesti tuhonneet vanhan kylätontin kulttuurikerroksia.
Skapat: 14.3.2008 Senaste förändring: 28.2.2018
Undersökningar
Johanna Enqvist inventering 2007
Skapat: 28.4.2008
Esa Mikkola arkivstudie 2018
Anmärkningar: Kohde muutettu muuksi kulttuuriperintökohteeksi Museoviraston maaseudun historillisten asuinpaikkojen inventointiohjeen 2015 mukaisesti.
Skapat: 28.2.2018
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.