Asuinpaikka löytyi Hikiä-Forssa voimalinjainventoinnin yhteydessä vuonna 2008, ja se sijaitsee Janakkalan ja Lopen rajan tuntumassa Kesijärven koillispäässä. Tie numero 54 Lahdesta Forssaan kulkee noin kolmen kilometrin päässä etelässä ja Launosten kylä on pari kilometriä kaakkoon.
Maasto on peltoa ja maaperä hiekkaa. Maasto muodostaa niemekkeen, joka laskee kohti Kesijärveä etelässä. Heti asuinpaikan itäpuolella Toivanjoki laskee Kesijärveen. Paikka on maanmuodoltaan, maaperältään ja sijainniltaan erittäin tyypillinen kivikautiselle asuinpaikalle.
Inventointihetkellä pelloista oli lähes kaikki kyntämättä, vain noin 5 x 30 metrin sarka oli kynnetty voimalinjan eteläpuolella oleville mökeille johtavan tien viereen. Linjalle tästä on matkaa noin 30 metriä. Kynnöksestä löytyi kaksi kvartsi-iskosta.
Vuonna 2012 Linnalahden kivikautisen asuinpaikan luonnetta ja laajuutta selvitettiin koekaivauksella. Tutkimus rajautui muinaisjäännösalueelle suunnitelluille kahdelle pylväspaikalle ja niiden lähiympäristöön. Asuinpaikan itäreunalle sijoittuvan uuden voimajohtopylvään kohdalla tai läheisyydessä ei havaittu mitään merkkejä muinaisjäännöksestä. Sen sijaan toisen voimajohtopylvään eteläpuolelle tehdyistä koekuopista tehtiin havaintoja muinaisjäännöksestä. Koekupista löydetyt kvartsikaapimet sekä kyntökerroksen alapuolelta havaitut noki ja hiilikerrokset osoittavat, että pellolla on sillä kohdin suppealla alueella säilynyt vähäisiä jäännöksiä esihistoriallisen ajan asutuksesta ja toiminnasta.
Skapat: 28.5.2008 Senaste förändring: 20.8.2021
Undersökningar
Vesa Laulumaa inventering 2008
Fynd: KM 37337 (kvartsi-iskoksia)
Anmärkningar: Hikiä (Hausjärvi)-Forssa voimajohtolinjan inventointi v. 2008, Finngrid.
Skapat: 28.5.2008 Senaste förändring: 28.5.2008
Hannu Poutiainen, Ville Laakso ja Antti Bilund provgrävning 2012
Anmärkningar: Janakkala Linnalahti kivikautisen asuinpaikan koekaivaus 2012. Mikroliitti Oy.
Skapat: 5.11.2013
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.