Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema. Rakennusajankohta 1915-1918. Kohde on sijainnut Lappeentien ja Lappeenpolun risteyksen eteläpuolella olevalla mäellä. Puolustusaseman etulinjan taisteluasemat ovat sijainneet mäen pohjoisosassa. Taisteluasemista on karttatietojen perusteella johtanut etelään puolustusaseman taustalle, mäen juurelle yhdyshauta, joka on päättynyt nykyisen Valkealanpolun varteen.
Kohde on jäänyt kokonaan omakotitaloalueen pihamaiden alle eikä siitä ole näkyvissä merkkejä maan pinnalla. Maan alla on säilyneitä rakenteita. Kohteen pohjoisosan pihojen ja rakennusten alta löydettyjä betonisia taistelu- yhdyshauta- ja suojahuonerakenteita dokumentoitiin arkeologisten valvontojen yhteydessä Helsingin kaupunginmuseon toimesta 2017 ja 2018.
Kohteen eteläosassa tehtiin 2023 maastotarkastus Lappentie 10 tontilla, jolloin todettiin että eteläosan rakenteet ovat tuhoutuneet. Kohteen rajausta muutettiin 05/2023.
Skapat: 30.5.2008 Senaste förändring: 2.5.2023
Undersökningar
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventering 1995
Anmärkningar: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikuinen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Skapat: 30.5.2008
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkivstudie 2014
Anmärkningar: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Skapat: 27.6.2017
Markku Heikkinen/Helsingin kaupunginmuseo besiktning 2017
Fynd: ei löytöjä
Skapat: 14.12.2017
Markku Heikkinen/Helsingin kaupunginmuseo mätningsdokumentation 2018
Skapat: 30.7.2019 Senaste förändring: 30.7.2019
John Lagerstedt / Helsingin kaupunginmuseo besiktning 2023
Anmärkningar: Maastotarkastus tehtiin Lappeentie 10 kiinteistöillä.
Skapat: 2.5.2023 Senaste förändring: 2.5.2023
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.