Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasemakokonaisuus. Rakennusajankohta 1915-1918. Kahdesta puolustusasemasta muodostunut kohde on sijainnut Paukkulantien koillisen ja lounaan puoleisilla mäillä. Puolustusasemien välillä on ollut yhdyshauta. Osa kohteesta on tuhoutunut Kivijatantien asuinalueen ja katuverkoston alle. Suurin säilynyt kokonaisuus on kohteen länsiosa Paukkulantien ja Kivikonlaidan välisellä alueella. Kohteen pohjoisosasta on säilynyt myös katkelmia kerrostaloalueen pihamailla.
Pohjoisosassa on jäljellä mäen itäreunalla kallioon louhittua hautaa, joka on tuettu muuratuilla kivillä. Taisteluhaudan torjuntasuunta on ollut itä. Hauta on ollut katettu n. 30 m pitkällä osuudella mutta katto on hävinnyt. Sen sijaan rintasuojan päällä olevat ampuma-aukot ovat edelleen näkyvissä. Rakenne on harvinainen pääkaupunkiseudun linnoitusalueella. Lisäksi on kivestä muurattuja konekivääriasemia ja betoninen suojahuone. Alueella on lisäksi betonisia jalustoja, jotka liittynevät alueella myöhemmin sijainneen ampumaradan toimintaan.
Kohteen keskiosa on tuhoutunut, mutta kerrostalojen välissä on vielä fragmentteja linnoitteista ja ainakin yksi betoninen konekivääriasema jäljellä.
Länsiosassa on maahan kaivettua ja osittain kallioon louhittua hautaa. Kallioon louhittua ampumakorokkeella varustettua taisteluhautaa n. 50 metriä (ilman betonirakenteita). Torjuntasuuntina länsi ja koillinen. Yksi betonista rakennettu konekivääriasema sekä mahdollisesti kaksi muuta konekivääriasemaa. Etulinjassa on suojahuone sekä seitsemän rakentamatonta kuoppaa tuliasemille tai suojahuoneille. Taustalla on neljä suojahuonetta, jotka ovat ilmeisesti olleet hirsirakenteisia. Kohteen lounaiskärki on tuhoutunut tieleikkauksen yhteydessä.
Skapat: 10.7.2008 Senaste förändring: 28.6.2017
Undersökningar
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventering 1995
Anmärkningar: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Skapat: 10.7.2008
John Lagerstedt besiktning 2008
Anmärkningar: Ei raporttia arkistoissa.
Skapat: 10.7.2008
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkivstudie 2014
Anmärkningar: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Skapat: 28.6.2017
Kati Heinämies - K.E. Löfgren inventering 1979
Anmärkningar: Heinämies, Kati – Löfgren, K. E. : Helsingin maa- ja merilinnoitukset. Tarkistettu inventointi 1979.
Laaksonen, L. (toim.) 1980. Ensimmäisen maailmansodan aikaiset linnoitukset Helsingissä. Suojeluluettelo. Museovirasto. rakennushistorian osasto, julkaisu n:o 9, 2/79. Helsinki.
Skapat: 30.6.2017 Senaste förändring: 30.6.2017
Tapani Ahvenisto inventering 1966
Anmärkningar: Ahveniston kohde nro 38.
Tapani Ahvenisto: Helsingin maalinnoituksen inventointikertomus 1966.
Skapat: 30.6.2017
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.