Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema. Rakennusajankohta 1915-1918. Kohde sijaitsee metsikössä Von Daehnin kadun ja Agronominraitin risteyksen pohjoispuolella. Kohteen päälle on rakennettu kerrostaloja. Kohteen pohjoisosassa saattaa olla säästyneitä kohteita.
Tilanne 2006:
Kohteessa on lähinnä betonilla tuettua taisteluhautaa, torjuntasuuntina koillinen ja luode. Lisäksi on neljä konekivääriasemaa, joista yksi on kunnostettu myöhemmin varastoksi rakentamalla jo räjäytetyn katon tilalle uusi.
Kaakkoispuolen hautoja osittain täytetty. Viisi suojahuonetta, joista kolme on kunnostettu myöhemmin varastoiksi.
Kohteessa on lisäksi myöhemmin rakennettu maahan kaivettu kivestä muurattu maanalainen 10 m pitkä 2,5 m leveä suojatila, katto betonista h = 1,8 m. Kaksi sisäänkäyntiä, joista toinen on tiiliseinässä. Varastotiloiksi muutetut tuliasema ja suojahuoneet saattavat liittyä läheisyydessä myöhemmin sijainneen ampumarata-alueen toimintaan.
Skapat: 10.7.2008 Senaste förändring: 28.6.2017
Undersökningar
Sirkku Laine / Helsingin kaupungin rakennusvirasto inventering 1995
Anmärkningar: Laine, S. 1996. Ensimmäisen maailmansodan aikainen maalinnoitus Helsingissä. Helsingin kaupungin rakennusviraston julkaisuja 1996:3. Helsinki.
Skapat: 10.7.2008
John Lagerstedt besiktning 2006
Anmärkningar: Ei raporttia arkistoissa.
Skapat: 10.7.2008
John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa arkivstudie 2014
Anmärkningar: John Lagerstedt ja Vesa Laulumaa: Helsinki. Ensimmäisen maailmansodan linnoitusvyöhyke. Inventointiselvitys 2014. Museovirasto.
Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston tilaama selvitys yleiskaavoitusta varten.
Skapat: 28.6.2017
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.