Kohde sijaitsee Kemijärven kirkolta 30 kilometriä länsiluoteeseen. Enijärven Pirttiperän Hautasaaren korkeimmalla kohdalla on yksi kookas kuoppa, jonka ala on noin 1,5 x 2 metriä ja syvyys runsaat 0,5 metriä. Lisäksi saarella on ainakin puolenkymmentä epämääräistä matalaa kuopannetta. Kyseessä lienevät purnut.
Inventointi 2014: Saaren pinta ei ole kauttaaltaan tasainen, vaan aaltoileva, mikä vaikeuttaa kuoppien tulkitsemista ja tunnistamista. Saarella myös paljon tuulenkaatoja, joista osa on hieman uudempia, osa vanhempia. Saaressa havaitut kuopat ovat hyvin epämääräisiä ja epäselviä. Kohteeseen ei tehty koepistoja, koska kyseessä on muinaisjäännös. Kuopanteiden merkitys jää epäselväksi, ja sen selvittämiseksi vaadittaisiin laajempia tutkimuksia. Sarkkisen mukaan kyseessä on kalahautoja sisältävä keskusvarasto, mutta tässä inventoinnissa ei varsinaisesti löydetty mitään tähän viittaavaa. Saarella olevat kuopat saattavat olla luonnonmuodostelmia tai liittyä johonkin muuhun. On mahdollista, että saaressa on myös kesähautoja. Kuusi kuoppaa on mitattu gps-paikantimella ja kohde on rajattu näkyvien rakenteiden perusteella.
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.