Tohkalan kylässä on ollut kaksi taloa vuoden 1540 maakirjan mukaan. Vuoden 1635 maakirjakartan mukainen kahden talon kylätontti lienee sijainnut samalla paikalla kuin Kangasalan kulttuuriympäristöohjelman mukaan kylän isojaon aikainen kylätontti, eli Karppilan talon tienoilla. Maakirjakartan mukaan tontin paikantaminen on kuitenkin hyvin vaikeaa, ja kylätontin alue on hyvin rakennettua ja kauttaaltaan myllättyä. Lähde: Kangasalan maaseutualueiden kulttuuriympäristöohjelma 2004, s. 67.
Kylätontti tarkastettiin 2021 inventoinnissa. Historiallisen kylätontin alueella sijaitsee maatila, ja tontin eteläpuolta on muokattu ja alueelle on rakennettu iso navetta ja pihatto. Köyräntien oikealla puolella tien vieressä on kuitenkin rakentamaton kaistale pihapiiriä ja muutama pieni, vanha rakennus. Vanhan Kangasala-Orivesi- tien, Tohkalanraitin ja Köyräntien risteyksessä on vanhan rakennuksen lohkotuista kivistä tehty osittain hajonnut kivijalka. Isojakokartan mukaan tonttialue on jatkunut myös Tohkalanraitin pohjoispuolelle, joka on nykyisin peltona. Veden pinta yltänyt vielä 1800-luvun alussa lähes tilan pihattoon saakka.
Skapat: 1.10.2008 Senaste förändring: 5.10.2023
Undersökningar
Heilu Oy / Kärkkäinen & Luoto inventering 2021
Skapat: 5.10.2023
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.