Kohde sijaitsee Storsjöbackenista noin 1,3 km lounaaseen, Löikne-Östermossenin itäpuolella. Alavassa metsämaastossa on pienellä kallionnyppylällä pieni, lähes huomaamaton, kivistä koottu, kokonaan vahvan turpeen ja sammaleen peittämä matala latomus. Kiviä on vain yhdessä tai kahdessa kerroksessa. Sammalta rapsuteltaessa oli kivikerroksessa havaittavissa myös punaisia hiekkakivilaakoja. Röykkiö tai latomus on muodoltaan pitkänomainen ja kooltaan noin 5 x 3 metriä; vahvan turvekerroksen vuoksi sen kokoa on mahdoton luotettavasti arvioida. Röykkiössä oli havaittavissa myös suurempia reunakiviä. Ympäristössä kasvaa mäntyä ja kuusta.
Edellisestä röykkiöstä runsaat 200 metriä etelälounaaseen, metsäautotien varrella sijaitsee edellistä epämääräisempi, myös hyvin pieni ja matala röykkiö tai latomus. Ensivaikutelmana röykkiö vaikutti metsäautotietä tehdessä syntyneeltä, täysin sekundääriseltä, mutta turvetta röykkiön päältä poistettaessa, alta paljastui selvästi ihmisen latomaa kiveystä, jossa oli mukana myös punaisia hiekkakivilaakoja. Röykkiö on tehty kokonaan kivestä, eikä mukana ole maa-ainesta. Koska latomuksen vieritse kulkee traktoriura, on kuitenkin mahdollista, että se on varsin myöhäinen. |