Monninkylän keskustasta, Pornaisten ja Kaarenkylän teiden risteyksen koillispuolella olevan tontin alueelta on löytynyt aikanaan taloa rakennettaessa ihmisen luita. Tämä saattaa viitata paikalla olleen Monninkylän vanhan hautausmaan, jota olisi käytetty ainakin 1600-luvun puolessavälissä. Paikalla on nykyään purkukunnossa oleva vanha omakotitalo ja puutarhamaata.
Skapat: 31.10.2008 Senaste förändring: 4.11.2008
Undersökningar
Petro Pesonen inventering 2008
Anmärkningar: Kohde tarkastettiin Askolan osayleiskaavainventoinnissa 29.9.2008 askolalaisen Olavi Inkilän vihjeestä ja opastuksella. Monninkylän keskellä olevalta tontilta on ainakin taloa rakennettaessa hänen mukaansa löydetty ihmisen luita, mikä viittaisi Monninkylän vanhaan hautausmaahan. Purkukunnossa olevan omakotitalon ympärillä on villiintynyttä puutarhaa pohjoispuolella ja heinittynyttä niittyä itäpuolella. Askolan historiassa (Laurinmäki 1957) mainitaan, että Monninkylän kirkon edessä olisi ollut hautausmaa ja tähän kirkon hautausmaahan olisi ainakin muutamia ruumiita haudattu. Mahdollisesti myös kirkko on sijainnut tässä lähellä, mikäli ihmisen luut ovat yhdistettävissä Monninkylän kirkon hautausmaahan.
Skapat: 4.11.2008
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.