Moision kylän tonttimaa on sijainnut Elimäen keskiosassa, kuivatun Elimäenjärven itärannalla, Moision kartanon paikalla.
Moisio oli osa Rahikkalan kylää vuoteen 1555 asti, jolloin se kirjattiin ensimmäisen kerran erilliseksi kyläksi. Tuolloin kylässä oli kuusi taloa. Vuonna 1590 taloja oli jo 15, mutta kylä oli taas kirjanpidollisesti liitetty Rahikkalaan. Moisio irrotettiin emäkylästä uudelleen vasta 1650-luvulla. Moision nimi viittaa kartanoon, ja onkin oletettu että Elimäen lääninherra Jacob Wundranck olisi suunnitellut kartanon perustamista Elimäen itärannalle jo ennen kuin Wredet perustivat paikalle Peippolan alaisen karjakartanon 1600-luvulla. (Oksanen 1985:32-33).
Vanhan kylän alue on edelleen rakennettu, paikalla sijaitsee mm. 1815 jälkeen rakennettu kartanon päärakennus sekä muuta vanhaa rakennuskantaa: mm. luhtiaitta, kivikellari ja viljamakasiini (Knapas 1984:19). Rakennuskanta on iäkästä ja väljästi sijoittunutta; rakennusten välissä ja piha-alueilla on saattanut säilyä myös aikaisempien asutusvaiheiden jäännöksiä.
Skapat: 1.12.2008 Senaste förändring: 19.2.2009
Undersökningar
Johanna Enqvist inventering 2008
Skapat: 19.2.2009
Den nedladdningsbara filen kan innehålla bilder, kartor eller annat innehåll som är upphovsskyddat. Filens upphovsrätt hör till rapportens upphovsman och till övriga i rapporten nämnda aktörer. För vidare bearbetning av materialet bör tillstånd erhållas av innehavaren av upphovsrätten.